Kuluvan lokakuun neljäs sunnuntai. Ilmajoen seurakuntakeskuksen Jaakko-sali. Ilma lämmin, liki pilvinen, tuulenvireinen. Väki kokoontunut unohtumattomien muistojen äärelle: Ilmajoen Kaatuneitten Omaiset ry:n 80-vuotisjuhla tällä päivämäärällä.
Tervehdyssanoissaan yhdistyksen puheenjohtaja Heleena Keihänen valotti yhdistyksen syntytaustaa, sekä luonnehti yhdistyksen aikaisempaa ja nykyistä toimintaa. Hänen puheessaan korostui se, mikä on yhdistyksen jatkuvuuden kannalta olennaista: sankarivainajien ja heidän omaistensa asian levittäminen yleiseen tietoisuuteen.


Kuva: Jani Syvänen
Kirkkoherra Rami Niemi tarkasteli puheessaan talvi- ja jatkosotaa niin sotaan joutuvan, elämänsä miehuutta aloittavan nuorukaisen, kuin käytyjä sotia historiallisena tapahtumana tutkistelevan kasvavan nuoren näkökulmasta. Mitä ajattelivat rintamalle joutuvat talojen pojat? Määräys ohitti kaiken muun: oli lähdettävä. Historian traagisia tapahtumia dokumenteista selaten ollaan pyhän asian äärellä, eikä tämä pyhyys saa unohtua. Taivaallinen varjelus kaiken yllä.
Kaatuneitten Omaisten Liitto ry:n toiminnanjohtaja Nina Harjulehto onnitteli 80-vuotista yhdistystä, joka syntyi vain hiukan myöhemmin kuin valtakunnallinen liitto. Sekä yhdistyksen että liiton synnyn taustalla oli sotaleskien – 30000 – ja sotaorpojen – 55000 – asemasta huolehtiminen. Valtakunnallinen organisaatio on tukenut ja ohjannut paikallisyhdistyksiä. Perustetut sotien 1939-45 perinneyhdistykset ovat ottamassa kaatuneitten omaisten yhdistysten asiaa hoitaakseen.


Kuva: Jani Syvänen
Yhdistyksen historiikissaan Antti Välimäki keskittyi yhdistyksen toiminnan taka- ja nykyvuosien kohokohtiin, mm. sankaripatsaan sekä muistopaaden ja opastetaulun aikaansaamiseen, ynnä muistojulkaisujen kokoamisen vaiheisiin.
”Sankarivainajat vapautemme hinta” oli Timo Forsin vahvan kuvin höystetyn esityksen aihe. Tuli havainnollisesti ilmi viime sotiemme uhrien määriä eri pitäjissä. Toiset porukat joutuivat kovempiin paikkoihin kuin toiset. Mutta kukaan rintamalla ollut ei voinut välttyä sodan traagisuuden kokemukselta. Fors havainnollisti sotavainajien kuljetusta rintamalta kotiseurakuntaan. Tuntolevy tuntomerkkinä, puuarkku, lottien raskas uurastus. Muualla päin maailmaa rintamalla kaatuneet yleisesti saatettiin joukkohautaan.



Kaatuneitten Omaisten Liitto ry oli myöntänyt hopeisen ansiomerkin Jaakko Tapiolle, Esko Peltomäelle, Helinä Mäki-Välkkilälle ja Tarja Mäkiniemelle, sekä kultaisen Pentti Kivimäelle, Antti Välimäelle, Heleena Keihäselle, Irja Mansikkamäelle ja Samuli Niinistölle. Ansiomerkit ojennettiin saajille. Yhdistystä onnittelivat Kaatuneitten Omaisten Liitto (toiminnanjohtaja Nina Harjulehto) sekä Ilmajoen kunta (valtuuston puheenjohtaja Esa Niemistö).

Kuva: Jani Syvänen
Valoisaa ja herkkää musiikkia esittivät Tarja ja Maria Mäki-Latvala. Salin pehmeässä akustiikassa sointuivat erityisesti Mikael Nybergin ”Paimenpoika”, Petri Laaksosen ”Valon hymni” ja ennen kaikkea Lasse Heikkilän ”Vaarivainaan kannel”.
Runebergin Maamme-laulu yhteisesityksenä kruunasi juhlatilaisuuden. Sankarivainajien muisto elää.
Antti Välimäki
Varapuheenjohtaja
Ilmajoen Kaatuneitten Omaiset ry
Videotallenne juhlasta katsottavissa:
