Ajatus kolmen polven Kyproksen reissusta lähti siitä, kun vanhempani Alpo ja Rauha Korpinen kertoivat mielivänsä ja myöhemmin ilmoittautuvatkin mukaan. Kymmenen vuotta sitten olivat samaisella reissulla. Alpo-isä on ollut YK-joukoissa Kyproksella vuonna 1964 ja myöhemmin 80-luvulla Libanonissa.
Aikaa kului jonkin verran ja vanhemmillani ja samoin kuin minullakin alkoi nousta huoli miten jo aika iäkkäät (toki virkeät) matkaajat selviytyvät heti aluksi matkasta Alavudelta Helsinkiin ja siellä lähinnä lentokenttähärdellistä. Jonkin verran matkustelleena ja isän välttävällä kielitaidolla pärjäisivät kyllä kohteessa. Hetken mietittyäni päätin ainakin itse lähteä ”peräänkatsojaksi”. Meillä on neljä poikaa ja vanhempani ovat vuosien saatossa olleet korvaamaton apu lastenhoidossa ja muutenkin.
Ajattelin että nyt on meidän vuoromme olla apuna. Koko perhe vanhinta poikaa lukuun ottamatta päätti lähteä. Otin salaa vanhemmiltani yhteyttä matkaa järjestäneeseen Mauri Rytköseen ja kysyin mahdollisuudesta lähteä mukaan. Paljastimme lähtöaikeemme vanhemmilleni vasta syksymmällä ja se taisikin olla suuri yllätys! Olivat jo kovasti jännittäneet matkasta suoriutumista päinsä. Reissu kolmen sukupolven voimin ei ollut uusi asia. Olemme tehneet useita matkoja tällä porukalla.
Määränpäässä olimme vanhempieni kanssa eri hotellissa, mutta onneksi välimatka ei ollut pitkä tietä eikä varsinkaan rantaa pitkin. Vierailimme puolin ja toisin ja vietimme aikaa rannalla porukalla. Pappa ja pojat kävivät merellä uimassa. Poikia haastatellessa mieleenpainuvinta oli Kykko campin seremonia, jossa olimme isompien poikien kanssa. Tilaisuus oli juhlava ja hyvin toteutettu niin kuin koko päiväkin. Oli mielenkiintoista nähdä alue missä pappa on ollut rauhanturvaajana.
Päivä oli pitkä, helteinen mutta muistorikas. Poikamme Jaakko hiljattain varusmiespalveluksen suorittaneena on nyt suurin piirtein samanikäinen kuin Alpo-pappa oli palvellessaan Kyproksella. Käynti papan vanhoilla palveluspaikoilla herätti varmasti monenlaisia ajatuksia. Jopa ajatuksen itse lähteä joskus mukaan YK-joukkoihin.
Myös lämpö näin marraskuun pimeydessä ja kissaihmisinä lukuisat kulkukissat ja niiden ruokkiminen jäi mieleen Kyprokselta. Retket toivat vaihtelua totuttuihin perusrantalomiin. Kyrenian retkellä olimme koko porukalla.
Reserviläisyys ja maanpuolustustahto kulkee vahvana suvussamme. Kuulumme samaisen kolmen sukupolven voimin paikalliseen reserviläisyhdistykseen ja olemme sen toiminnassa aktiivisesti mukana.
Hanna Vainionpää
Alavuden Reserviläiset
♦ ♦ ♦
Kolmen sukupolven yhteisen matkan tekeminen oli suuri kunnia papalle ja mammalle. Saimme vasta syksyllä tietää, että tyttäremme Hanna ja vävymme Marko ovat salaisesti sopineet lähtevänsä 60v juhlamatkalle poikiensa Jaakon, Laurin ja Onnin kanssa. Vanhin poika Juho ei työesteiden vuoksi voinut osallistua tälle mielenkiintoiselle matkalle. Odotimme matkan retkikohteiden näkemistä ja käyntiä Kykon muistomerkillä. Muistomerkissä on laatta, joka kertoo ensimmäisestä kaatuneesta Juhani Matikaisesta.
Kuva: Hanna Vainionpää
Tapahtumasta olen kertonut tyttärelleni ja hänen neljälle pojalleen. Tämä tapahtumahan oli sellainen, että toimin SF-4 auton asemiehenä, mutta työvuoroni upseerimessissä tapahtuman iltana aiheutti sen, etten ollut etupenkillä, johon luodit osuivat. Siksi voin vielä tästä kertoa. Sain myös retkellä esitellä upseerimessin tämänhetkistä käyttöä (puusepän verstas) ja tietysti vanhan majapaikkani betonilaattaa. Kaikki Kykon muut rakennuksethan tuhoutuivat -74 sodassa, mutta messi jäi.
Käynti Nikosian vanhalla lentokentällä oli Hannalle ja pojille mielenkiintoinen kohde, sillä monta kertaa olen Googlen karttaohjelmalla näyttänyt tuhoutuneita lentokoneita kentällä. Nyt ne oli omin silmin nähtävissä. Olemme olleet Rauha-puolison kanssa myös 10 vuotta sitten samankaltaisella matkalla. Silloinkin yksi kohokohta oli päästä käymään suurlähettilään kutsumana juhlatilaisuudessa.
Tällä matkalla oli vielä mukava kuulla, että suurlähettiläs oli Nurmosta syntyisin ja saimme ottaa yhteiskuvan. Marko ja Onni jäivät tältä retkeltä hotellille sillä 10-vuotiaalle päivän retki olisi ollut väsyttävä. Kyrenian retki oli myös mielenkiintoinen. Saimme kokea millaista on rajatarkastukset eri puolilla Kyprosta ja kuinka huikeat näkymät korkealta vuoristosta on Kyrenian kaupunkiin.
Kokonaisuutena saimme myös nähdä millaista työtä rauhanturvaaminen on saarella saanut aikaan 60 vuoden aikana. Rauhaa ei ole vieläkään sovittu, mutta YK:n rauhanturvaajien läsnäolo on rauhoittanut elämää tällä saarella nykyään.
Alpo Korpinen
Alvuden Reserviläiset