Ylihärmän Päämajassa kuultiin 7. lokakuuta historiantutkija, filosofian tohtori ja dosentti Jussi Niinistön esitys hänen Harmaat pirut -kirjansa aiheesta. Tilaisuus keräsi salin täyteen historiasta kiinnostunutta yleisöä. Jussi Niinistö kertoi suomalaisista vapaaehtoisista, joiden panos Viron itsenäisyyden puolustamisessa jäi Pohjan Poikien varjoon.

Niinistön teos nostaa esiin suomalaisen sotahistorian vähemmän tunnetun luvun, I Suomalaisen Vapaajoukon vaiheet Viron vapaussodassa vuosina 1918–1920. Joukko tunnettiin bolševikkien keskuudessa nimellä harmaat pirut.
Suomalaisten vapaaehtoisten ratkaiseva panos
Viron vapaussodan alku loppuvuonna 1918 oli vaikea. Puna-armeijan hyökkäys eteni nopeasti, ja vastaitsenäistynyt Viro oli joutunut vakavaan vaaraan. Suomesta lähtenyt vapaaehtoisjoukko ei ollut kooltaan suuri, mutta sen saapuminen Viroon juuri oikealla hetkellä oli ratkaisevan tärkeää. Vapaaehtoiset toivat puolustajille kipeästi kaivattua lisävoimaa ja vahvistivat uskoa siihen, että Viron itsenäisyys voitiin pelastaa.

Suomesta Viroon lähteneistä vapaaehtoisista muistetaan tavallisesti parhaiten Pohjan Pojat. Heidän rinnallaan taisteli kuitenkin myös I Suomalainen Vapaajoukko, joka saapui Viroon kärkiosastona ruotsalaisen majuri Martin Ekströmin johdolla.
Joukon maine rakentui rohkeiden ja nopeiden sotatoimien varaan. Tammikuussa 1919 harmaat pirut osallistuivat Narvan valtaukseen, jossa onnistunut koukkausoperaatio ja määrätietoinen hyökkäys vaikuttivat ratkaisevasti taistelun lopputulokseen.
Narvan valtausta on verrattu Kaarle XII:n samassa kaupungissa suuressa Pohjan sodassa saavuttamaan voittoon. Molemmissa tapauksissa määrätietoisesti johdettu hyökkääjä onnistui lyömään lukumäärältään huomattavasti vahvemman puolustajan.
Sodan jälkeen edessä kotiinpaluu
Kun Viron itsenäisyyden puolustaminen oli edennyt tavoitteisiinsa ja maan rajat oli saavutettu, vapaaehtoisjoukon sisäiset ongelmat alkoivat korostua. Kurittomuus vaikeutti toiminnan jatkamista, ja lopulta joukko oli kotiutettava.
Viron vapaussota päättyi Tarton rauhaan helmikuussa 1920. Rauhansopimuksessa Neuvosto-Venäjä tunnusti Viron itsenäisyyden.
Harmaiden pirujen tarina jäi pitkäksi aikaa vähemmälle huomiolle, vaikka joukon sotatoimilla oli merkitystä Viron itsenäisyyden puolustamisessa. Niinistön kirja palauttaa tämän vapaaehtoisjoukon osaksi Suomen ja Viron yhteistä sotahistoriaa.


Teoksen arvoa lisää runsas aikalaiskuvitus, joka avaa näkymän vapaaehtoisten toimintaan ja aikakauden tapahtumiin. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia kuvia, jotka täydentävät kuvaa suomalaisten taistelijoiden vaiheista Virossa.
Jussi Niinistön vierailu Ylihärmän Päämajassa tarjosi yleisölle mahdollisuuden tutustua tähän historiaan tutkijan oman työn kautta. Samalla se muistutti Suomen ja Viron itsenäisyystaistelujen läheisestä yhteydestä ja niistä suomalaisista vapaaehtoisista, joiden panos on jäänyt tunnetumpien sotajoukkojen varjoon.
Niinistön kerronta oli selkeää ja johdonmukaista. Tutkijana hän pitäytyi siinä, mistä lähteet antoivat varman tiedon. Tämä varmuus ja perusteellinen historian tuntemus tekivät vaikutuksen Ylihärmän Päämajan kuulijoihin. Kiinnostus näkyi myös konkreettisesti, sillä Harmaat pirut -kirjat vietiin tilaisuudessa niin sanotusti käsistä.
Mika Mäki
Puheenjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry
