• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Asennevelvollisuus

Julkaistu 22.11.2021

Suomalainen asevelvollisuus on tänä vuonna ollut perheessämme erittäin ajankohtainen asia. Tämä johtuu siitä, että perheemme toinen asevelvollinen, poikamme suorittaa parhaillaan tiedustelukomppaniassa Niinisalossa omaa osuuttaan tästä miespuolisille kansalaisille lakisääteisestä perinteestä. Kuluneen kesän ja syksyn aikana olemme saaneet seurata Puolustusvoimien toiminnan piirteitä aivan lähietäisyydeltä, vaikka koronatilanne onkin estänyt esimerkiksi lähiosallistuminen valatilaisuuteen.
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Tuomas Taivalmaa. Kuva: Anki Tikkala

Armeijaa sanottiin ennen vanhaan miesten kouluksi, jossa pojista tehdään miehiä. Näkisin sanonnalla olevan edelleen vankkaa totuuspohjaa, vaikka toki kaikki muistamme että nykyään nuoret naisetkin voivat vapaaehtoisina asepalveluksen suorittaa. Mutta ilmaisun ydin lienee siinä, että varusmiespalvelusaika kasvattaa nuorta ihmistä paljon muutenkin kuin suorien sotilaallisten taitojen osalta. Mekin olemme kotona hämmästelleet ja ihastelleet Puolustusvoimien positiivista vaikutusta.

Poikamme kommentit kertovat aivan uudenlaisesta sitkeydestä ja asenteesta jälkikasvussamme. Hän mm. mainitsi jo ensimmäisen palvelusviikon jälkeen ”huomanneensa ensimmäistä kertaa, että kun aloittaa aikaisin aamulla, niin tosi paljon ehtii yhden päivän aikana tekemään”. Samoin olemme kuulleet mainintoja hyvästä tupahengestä sekä selvästä kasvaneesta ylpeydestä omaa yksikköä ja palveluksessa saavutettuja asioita kohtaan.

Kuvituskuva: Pasi Lindroos

Palveluksessa on välillä ollut myös todelta rankoilta tuntuneita asioita, mutta nekin ovat olleen sen arvoisia, kun ne on läpäissyt. Kesän säätila ennätyshelteineen on vaihtunut sateiseen syksyyn ja kaikki tämä on täytynyt kestää. Suoraan sanoen näemme, että asenne nuorella miehellä on osoittautunut aivan uudenlaiseksi.

Juuri asenteesta taitaa armeijassa ja elämässä pärjääminen suurelta osin ollakin kiinni. Vaimoni puki asian kesällä sanoiksi lausuessaan ”Kun meillä maassa on asevelvollisuus, niin eikö voisi ja pitäisi olla myös asennevelvollisuus?” Sepä olisikin mahtava juttu jos kyettäisiin velvoittamaan kaikki kansalaiset, sukupuolesta riippumatta, hoitamaan kaikki asiansa kunnon asenteella.

Kuvituskuva: Pasi Lindroos

Varmasti maamme ja maailmamme tulisi silloin ainakin hieman paremmaksi paikaksi. Tuollainen velvollisuus aivan lakisääteisenä taitaa olla liiaksi toivottu, mutta toivoisin ainakin sen hengen leviävän laajalle. Tätä asennetta voi toki kutsua useilla nimillä: Olkoon se sitten vaikka suomalaista sisua tai ”kaveria ei jätetä” -periaatetta, ”asialliset hommat hoidetaan” -ajatusta tai jotain muuta vastaavaa.

Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

Toivotan kaikille maanpuolustajille oikeaa asennetta elämään! Pimeän syksyn ja alkavan talven aikana sitä varmasti tarvitaan.

Tuomas Taivalmaa
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan reserviupseeripiiri ry

Kategoriassa: Artikkeli, Piirikirjoitukset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Lakeuden Maanpuolustajan huhtikuun 2026 henkilökuvassa Raimo Luomanen
  • Pääsiäisen toivo
  • Suomalaista sotilasasehistoriaa taltioitiin Isossakyrössä
  • TURVA -maanpuolustustapahtuma järjestetään jo viidettä kertaa
  • Drooni-toiminta kokosi kiinnostuneita

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan
  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa
  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä
  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!
  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

Tapahtumat

huhti 13
18:30 - 20:00

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry:n piirihallituksen kokous 3/2026

huhti 15
18:00 - 19:30

Seinäjoen Reserviläiset ry:n kevätkokous

huhti 18
10:00 - 11:30

Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n vuosikokous

huhti 27
18:00 - 19:30

Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n vuosikokous

huhti 28
11:00 - 17:00

Ammunnat perinnekivääri 100m Ilmajoella

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·