Vuoden 47. viikko on valtakunnallinen mielenterveysviikko. Käsittelen asiaa reserviläisnaisen näkökulmasta ja pohdin aihetta omien kokemusteni, huomioiden ja käymieni keskusteluiden pohjalta. Uskon ja tiedän, että henkilön oma kokemus siitä mitä on olla varusmies ja myöhemmin kokemus siitä, mitä on olla reserviläinen vaikuttavat suoraan hänen aktiivisuuteensa.
Osa lukijoista tuhahtaa tällä hetkellä, ettei asia ole näin enkä tiedä mistä puhun. Jos olet laiska, huonossa kunnossa ja ilman motivaatiota, niin ei varmaan ole aktiivinen varusmiespalveluksessa saatikka reservissä. On totta, että omalla motivaatiolla ja muilla edellä mainituilla asioilla on merkitystä aktiivisuuteen. Mutta jokaisen mennessä itseensä huomaa, että sinun omat mielipiteesi ja toimintasi peilaantuvat sinun kokemukseen ja tunteeseen asiasta. Työskentelen siviiliammatissani nuorten aikuisten kanssa, joista yli puolet on maahan poljettuja ja tavalla tai toisella kiusattuja, aliarvostettuja. Heidän kanssaan teemme päivittäin työtä sen eteen, että he saavat jälleen tuntea olevansa arvokas ja mahdollisuuden turvallisesti suunnitella tulevaisuutta. Myös heille on annettava mahdollisuus kehittyä, kasvaa ja näyttää omat vahvuutensa. Nämä samat mahdollisuudet tulee antaa varusmiespalveluksessa ja viimeistään reserviläisenä.
Oma mielenkiintoni aiheeseen virisi keskusteltuani reserviläisnaisten vähäisestä lukumäärästä aktiivitoimijoissa. Keskusteluparini oli itsekin reservissä oleva naishenkilö, joka kommentoi pohdintaani todeten, että ainakin hän itse oli kymmenen vuotta maan alla palvelusaikana kohtaamansa kiusaamisen vuoksi. Palveluksen jälkeen hän halusi unohtaa armeijan harmaat enkä lainkaan ihmettele miksi vapaaehtoinen maanpuolustus reserviläisenä ei palveluksen jälkeen motivoinut. Jokainen meistä voi mennä itseensä, kiinnostaisiko sinua. Jotkut nousevat Feenix-linnun lailla entistä motivoituneempana, mutta tämän viedessä aikaa heiltä jää paljon rikkaita muistoja saamatta ja ainutlaatuisia harjoituksia kokematta. Ikävät muistot ovat
poteron pohja, miksei aktiivitoimijoissa ole juurikaan naisia. Jäävuoren huipulla on haasteina ruuhkavuosien tuoma kiire ja etenkin tietämättömyys toiminnasta ja siihen mukaan pääsemisestä. Mutta palataan jäävuoren huipulta takaisin pohjalle.
Puolustusvoimat ovat tehneet linjauksen kiusaamisen kitkemisestä. Itse hyväksyn kollektiivisen koulutuksen enkä pidä sitä simputuksena. Puolustusvoimissa on hyväksytty hierarkia ja niin sen tulee ollakin. Suuria massoja on saatava liikkeelle ja tottelemaan käskyjä, jotta toiminta on tarkoituksenmukaista. En tarkoita, että varusmiehiä ja reserviläisiä tulisi pitää silkkihansikkain ja varoa käskyttämästä, mutta maalaisjärki olkoon olemassa. Asevelvollisina me kaikki olemme kuitenkin saman valan Isänmaalle vannoneet ja olemme valmiita sitä puolustamaan tarvittaessa omien voimiemme mukaisesti. Tällä ajatuksella kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toista hänen tahtoessaan osallistua harjoituksiin tai suorittaa palvelus sukupuolesta riippumatta, näin sanoo myös sotilasvala: ” Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.” Naisten vähättely, isottelu ja kukkopoikailu ei tositilanteessa vahvista ketään, kehitä mitään eikä auta etenkään maanpuolustuksellisesti.
Aiemmissa kirjoituksissa olen tuonut esille erinomaisen hengen, mitä olen kokenut reserviläistoimijana. Usein olen ollut ainut nainen, muttei se ole menoa haitannut. Minut on otettu aina vastaan hymyileväisesti kätellen ja toivotettu tervetulleeksi. Ainahan se jännittää, kun näin nuorena aikuisena astun vanhojen konkareiden joukkoon, mutta se ei saa nousta esteeksi. Olen samalla tavalla asevelvollinen kuin suurin osa muistakin reserviläisistä, minulla on mahdollisuus edistää vapaaehtoista maanpuolustusta samalla tavalla kuin kymmeniä vuosia toiminnassa mukana ollut. Erityisen kiitollinen olen siitä, että olen saanut siirtää tietoa naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta sekä tuleville naispuolisille asevelvollisille, kuin myös heille jotka ovat oman palveluksena aikaa sitten käyneet ja tahtovat parantaa sekä omaa, että ympäristön toimintaa vastaamaan paremmin 2010-luvulla palveluksensa käyneiden tarpeita.
Joten tulevan varusmiehen vanhempi, nykyinen palveluksessa oleva varusmies ja kouluttaja, kuin myös reserviläinen, on sinun tehtäväsi olla ylläpitämässä hyvää, toimivaa ja tasavertaista toimintakulttuuria sekä ennen palvelusta, palveluksen aikana kuin myös sen jälkeen. Jos mahdollisesti aktiiviset, motivoituneet reserviläiset poljetaan jo palveluksen aikana kymmeneksi vuodeksi kiven alle, vaatii se sekä puolustusvoimilta, että reserviläistoimijoilta paljon resursseja. Nämäkin resurssit voisimme käyttää luotettavaa, laadukkaaseen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen ja toimintaan, joka kasvattaa asevelvollisten osaamista, luoden heille ja meille onnistumisen kokemuksia sekä hyviä muistoja millaista on olla reserviläinen reserviläisten joukossa. Sillä parhaimmillaan reserviläistoiminta on kuin yhteisöllisyyden tukipartio, joka nostaa taistelutoverin ylös sieltä poteron pohjalta.
Marjo Kauppinen
