”B52 pommikoneet Da-Nangin lentotukikohdasta ja laivasto Tonkinin lahdelta…” – näiltä paikan nimiltä ja muulta Vietnaminsodan uutisoinnilta ei voinut 60–70 -luvuilla eläneenä välttyä. Ainakin suurimpien kaupunkien, jokien ja taistelupaikkojen nimet olivat jo Vietnamiin saapuessamme entuudestaan tuttuja.
Emme erityisesti suunnitelleet matkaamme, valitsimme vain takuulämpimän paikan, Phu Quocin saaren. Se sijaitsee Kambodzan edustalla eteläisessä Vietnamissa. Saariryhmä on kooltaan n. 20 km x 70 km. Uusi, tosin jo valmistuessaan pieneksi jäänyt lentokenttä, lyhyet siirtymät hotelleihin ja v.2007 puhtaimpana rantamatkailukohteena palkittu matkakohde puhuivat puolestaan.
Nähtävyydet ovat enimmäkseen luontonähtävyyksiä. Vanhoja rakennuksia, tai rakennelmia, sodan aikaisia vankiloita ja joitakin puolustuslaitteita lukuun ottamatta ei ole. Kaikki onkin uutta (jopa ”rauniot” ovat uusia), hotellit, muut matkailukohteet safaripuistoineen ja maailman pisimpine köysiratoineen, jolla matka asemalta asemalle kestää 30 minuuttia ja on pituudeltaan 7889,9 m ja korkeimmillaan lähes 150 metrissä saarelta toisille saarille kulkiessaan. Päätepisteeseen on vuoden 2019 aikana valmistumassa radan omistavalle yhtiölle hotelli.
Vasta saarella meille selvisi siellä olleen sodan aikana Etelä-Vietnamin sotavankila. Enimmillään saarella oli ollut 70 000 pohjoisvietnamilaista Vietkong-sotavankia. Jokaista kahta vankia kohden oli ollut kaksi vartijaa. Vankilasta, mutta ei saarelta, pääsi pakenemaan ainoastaan 11 sotavankia. Paikka on tutustumisen arvoinen, mutta se ei todellakaan sovi kovin herkille ihmisille. Vankilan olot kidutusvälineineen ja -keinoineen ovat havainnollistettu vahanukein. Vankileirit olivat sodan molemmilla osapuolilla ankeita paikkoja, joten oppaiden ja opasteiden toista osapuolta syyllistävää sanomaa on käsiteltävä kriittisesti näissä kaikissa sotamatkakohteissa.
Saaren eteläosassa sijaitsevaan laivastotukikohtaan pääsi näkemään mainiosti korkealla kulkevalta köysiradalta.
Viikon rantaelämän jälkeen lensimme parin päivän retkelle Saigoniin eli nykyiseen Ho Chi Minh Cityyn. Saigonin kentällä rullatessamme huomio kiintyi yhä jäljellä oleviin lentokoneiden sirpalesuojiin. Sodan aikana Vietkong oli tehnyt sinne satunnaisia hyökkäyksiä, mutta kenttää alettiin pommittaa laajemmin 29.4.1975 klo 04.00 kranaatein ja raketein USA:n jo alettua evakuoimaan omia joukkojaan ja etelä-vietnamilaisia Saigonista ja Vietnamista vetäytyessään.
Kaupunkiin saavuttuamme oli ensimmäinen kohteemme USA:n suurlähetystö. Voin sanoa, että liikutuin – sillä mielessäni pyörivät uutiskuvat ja -filmit 30.4.1975 tapahtuneesta lähetystön evakuoinnista – hätääntyneitä, epätoivoisia ihmisiä lähetystön porteilla, aidoilla, jalkakäytävillä, kaduilla, ja etenkin roikkumassa helikopterin jalaksista ja – putoamassa maahan viimeisen kopterin noustessa lähetystön katolta.
Saigonissa, kuten myös muualla maassa, näytti olevan paljon sotamuseoita, tankkeja ja muuta sotahistoriallisesti nähtävää. Joistakin niistä löytyy myös Suomi yhteyksiä. Tunnetuin Vietnamin sotaa osaa ottanut suomalainen on USA:n joukkoihin kuulunut Lauri Törni/Larry Thorne, mutta muitakin oli – myös vastapuolella.
Jatkoimme Ilmestyskirja Nyt -hengessä pikaveneillä Saigon -jokea myöden Cu Chi:hin. Matkaa tuonne 250 kilometriseen luolakompleksiin oli 60 km, tunti pikaveneellä, autolla 2-3 tuntia. Jokivarret molemmin puolin olivat yhtä suurta rakennustyömaata. Omakotitaloja, hotelleja, ravintoloita, sairaaloita, telakoita, tehtaita, maatiloja.
Cu Chi on todellinen sotateemapuisto autenttisessa ympäristössä. Siellä havainnollistetaan audiovisuaalisin keinoin, vahanukein ja elävin esimerkein, mitenkä luolastot ovat rakennettu ja minkälaista elämä ja sotiminen luolissa on ollut. Vierailijat pääsevät opastettuna tutustumaan tunnelirottana olemiseen (amerikkalaisten nimitys luolasodankäyntiin koulutetuille sotilailleen). Nämä vierailuluolat ovat avarrettu länsimaalaisten kokoisiksi ja vuorattu betonilla. Varoitukset merkitsemättömiin luoliin lähtemisestä menivät varmasti perille, sillä ensimmäisenä ”rastina” esitellyt erilaiset luoliin rakennetut ansat häilyivät pelottavasti alitajunnassa.
Illaksi ja yöksi palasimme Saigoniin, mistä jatkoimme seuraavana aamuna My Tho:hon ja Mekong -joelle. Ajoimme jokilaivalla tutustumaan paikallisiin käsityöläistuotantoihin. Palasimme illalla Saigonin kautta lentokentälle ja takaisin Phu Quocille.
Jokimatkoista jäi mieleen niiden avoviemärimäisyys. Ellei roskia kipata siellä suoraan jokeen, ne päätyvät sinne tulvien seurauksena ja edelleen mereen.
Yhteiskuntajärjestelmä
Maassa on kommunistinen yksipuoluejärjestelmä, mitä ylläpidetään ”kansan kapitalismilla”. Vietnamin kansantuoton kasvu on tällä hetkellä Aasian nopeimpia. Ihmiset ovat ahkeria, luotettavia, oman arvonsa tuntevia ja yrittelijäitä. Pääteiden ja katujen varsilla lähes jokaisessa talossa on jonkinlaista yritystoimintaa. Kansalaisten matkustaminen on rajoitettu vain Aasian liiton maihin, edellytyksenä siihenkin on esitettävä työtodistus olemassa olevasta työpaikasta matkustuslupineen, siitä tulee ilmetä myös se, että työpaikka on vielä olemassa hänen matkalta palattuaankin. Kiinteistövero lasketaan maapinta-alan mukaan, siksi pikkutaloissakin saattaa olla useita kerroksia.
Maassa on uskonnon vapaus, suurin osa kansasta on Buddhalaisia, mikä on enemmän elämän tapa, kuin uskonto. Loput jakaantuvat kristittyjen, islamin- ja muiden uskontojen kanssa. On kunnia asia tulla haudatuksi omalle maalle, niinpä jopa omakotitalojen etupihoilla näkyy sarkofageja. Sosiaaliturva ja muu toimeentulo töineen puuttuvat entisiltä Etelä-Vietnamin joukkoihin kuuluneilta, virkamiehinä työskennelleiltä, heidän jälkeläisiltään ja USA:laisten jälkeläisiltä. Tämän vuoksi he joutuvat kaupustelemaan ja kerjäämään elantonsa turisteilta. Siellä, täällä näkyvät slummit ja röttelötalot ovat näiden ihmisten asumuksia. Muu väestön osa nauttii sosiaaliturvasta ja kasvun tuomasta hyvinvoinnista.
Muuta huomioitavaa
– Juhliminen: Vietnamilaiset osaavat juhlia ja sen he tekevät kovaäänisesti. Matkamme aikana pelattiin Aasian maiden jalkapallomestaruudesta, minkä Vietnam voitti. Juhliminen alkoi välittömästi ja sitä jatkui aamukuuteen.
– Kielitaito: Englannin kielellä tulee kohtuullisesti toimeen ainakin turistikohteissa.
– Liikenne: Liikennesäännöt liikennevaloineen ovat pelkkää teoriaa, käytäntö jotain muuta. Kukaan ei kunnioita punaisia valoja! Katua, tai tietä ylittäessä on kuljettava hitaasti ja päättäväisesti, jolloin autoilijat ja mopoilijat osaavat ennakoida liikkeen, ryntäilijä jää varmasti alle. Autot ovat kalliita ja korkeasti verotettuja. Tietullit ja ruuhkaiset tiet 60 km/h nopeuksineen rajoittavat tehokkaasti autokannan kasvua.
Mopot: Maassa on 49 miljoonaa asukasta, joista muutama miljoona on jo hankkinut mopon, joista muutama miljoona tulee hankkimaan mopon ja loput miljoonat haaveilevat hankkivansa mopon. Käytettyjä mopoja ja moottoripyöriä tuodaan Japanista. Hondia, Kawasakia ja Yamahia, mutta arvostetuin malli on Vespa.
Käytettynäkin näiden hinta on suurempi, kuin vaikkapa hotellisiivoojan vuosipalkka.
– Monsuunikausi: Etelässä sadekausi on toukokuu-marraskuu, keskiosissa syys-helmikuu ja pohjoisessa marras-joulukuu. Maa on pituudeltaan kaksi kertaa Suomen mittainen.
– Raha: VND Vietnamin dongi 1€=25.800 dongia, joten miljoona dongia on 38,72€
– Rokotukset: Vähintään hepatiitti A- ja B-, sekä jäykkäkouristusrokotukset, hyönteisten pistoilta kannattaa suojautua malarian vuoksi, samoin muita vaarallisia eläimiä riittää. Monsuunikauden aikana myös meduusoja on enemmän.
– Ruoka: Aasialaisen ja ranskalaisen keittiön sekoitus, hyvää, raikasta ja tuoretta. Toriruokia, etenkin meren eläviä kannattaa välttää. Ranskalaisen keittiön myötä myös viini kuuluu ruokapöytään, muista ympärysmaista poiketen.
– Sähköt: maasta 90 % on sähköistetty, kuitenkin sähkökatkoja esiintyy paljon. Hotellit ja ihmiset ovat varautuneet niitä varten aggregaatein. Kylmäketjua siellä ei tunneta, joten ruoka syödään tuoreena. Tämä tarkoittaa, että siellä on syötävä silloin, kun paikallisetkin syövät!
– Tuliaiset: Alueen pippuri, kahvi, tee ja kookostuotteet ovat maailman parhaita. Kellot, kengät ja vaatteet ovat yleensä halpoja piraattituotteita. Helmikoruja, tauluja, mattoja, käsityöt ovat korkealaatuisia. Militariaa, joista tosin osa voi olla uus´tuotantoa, sotajeeppejä ja muuta sota-ajoneuvokalustoa löytyy vielä helposti.
Teksti ja kuvat Kai Kaistila