Internettiä selatessa käy usein niin, että kun lähtee etsimään tietoa yhdestä aiheesta, päätyykin aivan toisen aiheen äärelle. Samalla tavalla käy joskus myös varastoa penkoessa: lähdet hakemaan yhtä tavaraa ja löydätkin jotain aivan muuta.
Tällä kertaa etsinnän kohteena oli ylihärmäläinen vänrikki Toivo Jaakko Vesiluoma. Hänen nimensä löytyi niin sanotulta Siperian listalta, ja yhden nimen kautta avautui kokonainen pala sodanjälkeisen Suomen historiaa, aikakausi, joka on jäänyt monelle melko tuntemattomaksi.
Virallisten tietojen mukaan Vesiluoma kaatui 9. maaliskuuta 1940 Äyräpäässä. Myöhemmin hänen kohtalostaan on kuitenkin tullut esiin tietoja, jotka kyseenalaistavat tämän. Perimätiedon mukaan hän olisi jäänyt neuvostojoukkojen vangiksi eikä kaatunut taistelussa.
Henkilölähteiden mukaan kolme suomalaista sotavankia onnistui pakenemaan neuvostoliittolaiselta vankileiriltä. Yksi heistä palasi Suomeen, kun taas kaksi lähti kohti Kiinan rajaa. Toisen heistä kerrotaan olleen Toivo Jaakko Vesiluoma. Tämän jälkeen hänen vaiheistaan ei ole varmaa tietoa, ja hänen lopullinen kohtalonsa on jäänyt tuntemattomaksi.
Jos kertomuksissa on perää, on mahdollista, että Neuvostoliiton viranomaiset olettivat Vesiluoman palanneen Suomeen. Tämä voisi osaltaan selittää, miksi hänen nimensä löytyy sodan jälkeen laaditulta niin sanotulta Siperian listalta. Varmaa näyttöä tällaisesta yhteydestä ei kuitenkaan ole, joten kyse on vain mahdollisesta selityksestä. Vesiluoman nimi toimii kuitenkin kiinnostavana lähtökohtana tarkastella sodanjälkeisen Suomen poliittista ilmapiiriä ja sitä, miksi tällaisia luetteloita ylipäätään laadittiin.
Suomen sodanjälkeiset vuodet
Sodan jälkeiset vuodet olivat Suomessa poliittisesti poikkeuksellisen jännitteisiä. Neuvostoliiton vaikutus näkyi vahvasti maan sisäpolitiikassa, ja kommunistien johtama Valtiollinen poliisi eli niin sanottu Punainen Valpo keräsi laajoja henkilötietoja suomalaisista, joita pidettiin poliittisesti epäluotettavina.
Seura-lehden vuonna 1992 julkaisema artikkelisarja perustui Valpon salaisiin asiakirjoihin, jotka valottivat niin sanottujen vaaran vuosien tapahtumia. Keväällä 1948 Suomessa pelättiin Tšekkoslovakian kaltaista kommunistien vallankaappausta. Tuolloin Punainen Valpo kokosi laajoja henkilökortistoja ja seurantalistoja, joihin oli merkitty tuhansia suomalaisia. Asiakirjojen mukaan listoilla oli myös henkilöitä, joiden oli vallankaappauksen onnistuessa tarkoitus joutua pidätettäviksi, karkotettaviksi tai pahimmillaan teloitettaviksi.
Punaisen Valpon toimintaa johti poliittisesti sisäministeri Yrjö Leino, kun taas operatiivisesta toiminnasta vastasi Valpon apulaispäällikkö Aimo Aaltonen. Kevään 1948 poliittisen kriisin jälkeen Valpon toiminta joutui ankaran arvostelun kohteeksi. Leino menetti ministerinpaikkansa, Punainen Valpo lakkautettiin vuoden 1948 lopussa ja sen tilalle perustettiin vuoden 1949 alussa Suojelupoliisi.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nämä tapahtumat nousivat 1990-luvulla ensimmäistä kertaa laajemman julkisen keskustelun ja historiantutkimuksen kohteiksi. Tässä kehityksessä Seura-lehden artikkelisarjalla oli merkittävä rooli, sillä se toi suuren yleisön tietoisuuteen pitkään salassa pysyneitä asiakirjoja.
Vuonna 1992 julkaistun artikkelisarjan mukaan säilynyt aineisto käsittää 172 sivua ja noin 1 700 nimeä. Suuren osan asiakirjoista kerrotaan kuitenkin tuhoutuneen vuonna 1948, joten alkuperäisen aineiston laajuutta ei enää tunneta. Seura-lehden arvion mukaan listoja on voinut olla moninkertainen määrä.
Historioitsijat pitävät selvänä, että sodanjälkeisessä Suomessa harjoitettiin laajaa poliittista seurantaa. Sen sijaan siitä, kuinka pitkälle mahdolliset pidätys- tai karkotussuunnitelmat olivat ehtineet edetä, tutkijoilla on edelleen erilaisia näkemyksiä.
Valpo seurasi kansalaisia laajasti
Valpon toiminta ulottui lähes koko yhteiskuntaan. Tarkkailun kohteina olivat järjestöt, sanomalehdet, kirjallisuus, kokoukset ja yksittäiset kansalaiset. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat maanpuolustushenkiset järjestöt, suojeluskuntataustaiset henkilöt sekä monet yhteiskunnalliset vaikuttajat.
Säilyneen Siperian listan perusteella Valpo oli kiinnostunut etenkin akateemisesti koulutetuista miehistä, kuten lääkäreistä, papeista, opettajista ja insinööreistä. Seura-lehden 28. helmikuuta 1992 julkaistussa pääkirjoituksessa arvioitiin, että säilyneellä listalla oli vain vähän upseereita ja sosialidemokraattisia poliitikkoja. Lehden mukaan heistä oli mahdollisesti laadittu omat luettelonsa, jotka eivät ole säilyneet.
Tunnetuimpiin listalla esiintyviin nimiin kuuluu myöhempi tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jonka ammattinimikkeeksi oli merkitty tuomari. Hänen nimensä osoittaa, että Valpon seuranta ulottui myös henkilöihin, joista tuli myöhemmin Suomen merkittävimpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia.
Myös Etelä-Pohjanmaa löytyy aineistosta
Eteläpohjalaisesta näkökulmasta yksi kiinnostavimmista havainnoista on, että säilyneillä listoilla esiintyy myös oman maakunnan nimiä.
Aineistossa on henkilöitä useilta Etelä-Pohjanmaan paikkakunnilta. Koska alkuperäinen aineisto on säilynyt vain osittain, ei voida tietää, kuinka kattavasti eri alueet olivat mukana alkuperäisissä luetteloissa.
Etelä-Pohjanmaan vahva maanpuolustushenki ja aktiivinen järjestötoiminta selittävät osaltaan sitä, miksi maakunnan nimiä esiintyy aineistossa. Alueella vaikutti runsaasti suojeluskuntalaisia, lottia sekä muita isänmaallisissa järjestöissä toimineita henkilöitä. Monet listalle päätyneistä olivat osallistuneet talvi- ja jatkosotaan tai toimineet muuten näkyvästi suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mitä olisi voinut tapahtua?
Seura-lehti vertasi artikkelissaan Suomen tilannetta Baltian maihin ja Itä-Eurooppaan, joissa Neuvostoliitto toteutti sodan jälkeen laajoja karkotuksia. Esimerkiksi Virossa tuhansia ihmisiä vietiin Siperiaan kokonaisina perheinä. Tunnetuin karkotetuista lienee myöhempi Viron presidentti Lennart Meri, joka joutui lapsena karkotetuksi.
Suomessa vastaavaa ei koskaan tapahtunut. Historiantutkijat ovat kuitenkin todenneet, että vuosien 1944–1948 poliittinen tilanne oli poikkeuksellisen herkkä ja maan tulevaisuus pitkään avoinna.
Muistamisen arvoinen osa historiaa
Siperian lista muistuttaa siitä, kuinka hauras demokratia voi vaikeina aikoina olla. Vaikka kaikkia tapahtumia ei asiakirjojen puuttumisen vuoksi voida enää täysin selvittää, jäljelle jäänyt aineisto osoittaa, että sodanjälkeisessä Suomessa harjoitettiin laajamittaista poliittista seurantaa.
Etelä-Pohjanmaan kannalta aihe on erityisen kiinnostava, sillä säilyneiltä listoilta löytyy myös oman maakunnan ihmisiä. Se kertoo, että sodanjälkeinen poliittinen tarkkailu ulottui koko maahan, myös Pohjanmaan lakeuksille.
Toivo Jaakko Vesiluoman kohtalo on edelleen avoin kysymys. Hänen tarinansa yhdistää talvisodan, neuvostoliittolaiset sotavankileirit, rohkean pakoyrityksen ja sodanjälkeisen Suomen poliittisesti jännittyneen ilmapiirin tavalla, joka herättää edelleen kysymyksiä. Varmaa vastausta hänen viimeisistä vaiheistaan ei ehkä koskaan saada.
Juuri tällaiset yksittäiset ihmiskohtalot tekevät historiasta elävää. Ne muistuttavat, että suurten poliittisten tapahtumien keskellä olivat aina tavalliset ihmiset, joiden kohtalot saattoivat muuttua yhdessä hetkessä. Jokainen säilynyt nimi ja jokainen löytynyt asiakirja täydentää pala palalta kuvaa yhdestä Suomen historian herkimmistä aikakausista.
Seura -lehdessä vuonna 1992 julkaistu ”Siperian lista” löytyy TÄSTÄ
Mika Mäki
Puheenjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry