• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Valmiusorganisaatio ei voi panikoitua

Julkaistu 15.6.2020

COVID19-viruksen vaikutukset eivät ole jättäneet oikeastaan mitään toimijaa tai toimintoa Suomessa tai globaalisti koskettamatta. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi huolta on syytä tuntea taloutemme jatkonäkymistä.

Varmaa on, että velanotto voi helpottaa mutta ei ratkaista pidemmän aikavälin haasteista. Yhtä varmaa on se, että pohjalaisilla maakunnillamme on jälleen keskeinen rooli teollisessa tuotannossa ja sen kehittämisessä. Kukaan ei myöskään kyseenalaistane jatkossa oman huoltovarmuuden merkitystä esimerkiksi maataloudessa.

Puolustusvoimat on lähtökohtaisesti valmiusorganisaatio, jonka tulee selvitä eriasteisista ja erimuotoisista kriisitilanteista tärkeimmät suorituskykynsä turvaten, käyttövalmiina ja tarvittaessa palauttaen. Panikoimattomuus on totta kai lähtökohta. Mitään ei tietenkään voida tehdä ilman elinkeinoelämän, yhteiskunnan ja muiden viranomaisten tukea ja myötävaikutusta. Korona-viruksen seurauksena maakuntauudistuksen aikanaan synnyttämät valmiustyöryhmät ovat aktivoituneet, ja niissä myös puolustusvoimilla on ollut oma roolinsa. Toivottavaa on, että saadut havainnot ja kehitysaskeleet esimerkiksi tilannekuvassa otetaan huomioon valtion- ja paikallishallinnon kehittämisessä.

Kuten Pääesikunta toukokuun puolessavälissä tiedotti, maakuntakomppanioille järjestettiin päivän kestoinen vapaaehtoinen harjoitus. Sen tavoitteena oli kertoa maakuntakomppanioiden ja -joukkojen reserviläisille Puolustusvoimien koronatilanteesta sekä päivittää reserviläisten virka-apusitoumukset ja suostumussopimukset valmiudellisiin tehtäviin. Pohjanmaan aluetoimiston kutsuun vastasi pääosa sitoutuneista reserviläisistä, ja tavoitteet saavutettiin. Voidaankin todeta, että vuosien mittaan maakuntajoukkojen suhteen tehdyt toimenpiteet on nyt kyetty osin testaamaan ja hyödyntämään. Tästä kiitos ja kumarrus alueemme reserviläisille!

Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen harjoitukset ovat ymmärrettävästi olleet pysähdyksissä koko kevään. Pienimuotoinen uudelleenkäynnistely alkaa kesällä 2020. Vaikka alkuperäisistä tavoitteista kurssitettavien määrän suhteen on jääty jälkeen, on asiassa nähtävissä myönteisiäkin seurauksia. Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen asianhoitajilla on ollut mahdollisuus yhdessä päivittää suunnitelmat, erityisesti tulevien vuosien osalta.

Vaikka kertausharjoitukset on toistaiseksi peruttu elokuun alkuun asti, olemme valmistautuneet niiden käynnistämiseen. Myös aluetoimistomme päävastuulla oleva syyskuun KOKKOLA20-paikallispuolustusharjoitus on edelleen työn alla. Eri tahojen sitoutumien on ollut niin korkeaa luokkaa, että toivomme sen toteumista perussapluunan mukaisesti.

Maanpuolustustyön ja eri tapahtumien peruuntuminen on ollut ikävää. Osa näistä on viety läpi hieman matalammalla profiililla. Mottona olemme pitäneet: ”Koruttomasti, mutta koronattomasti”. Se on hyvä ohjenuora. Välttäkää turhautumista, pitäkää itsenne ja läheisenne terveinä, näin mahdollistatte toimintavapauden tilanteen niin vaatiessa!

Everstiluutnantti Mauri Etelämäki
Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Tulta toukokuussa, naiset!
  • Laihian Reserviläiset pystyttivät puolijoukkueteltan päiväkotilapsille
  • Vaasassa juhlistettiin kaatuneitten muistopäivää
  • Kaatuneitten muistopäivä Seinäjoella
  • Törni-näyttely Haminassa – yhä kiehtovan sotasankarin katoamisesta 60 vuotta

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

touko 24
10:00 - 18:00

Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivä

touko 28
All day

RESUL ammuntasuunnistus Alahärmässä

touko 29
29 toukokuun - 1 kesäkuun

RESUL Four Day March

kesä 7
All day

Reserviläisammunnat kivääri (palvelusase) PM (RA1 ja RA2) Kauhava

kesä 10
All day

Cooperin testi Seinäjoella

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·