• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Tee työtä jolla on tarkoitus

Julkaistu 14.10.2020

Piirikirjoitusten keihäänkärki on Reserviläispiireissä ollut Korona. Niin minullakin. Me emme jääneet toimettomaksi Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirissä kevään poikkeustilan aikana, sillä useat piirin yhdistyksistä lähtivät organisoidusti toimimaan, joko oman yhdistyksen tai Vapepan kautta.

Toiminta keskittyi lähinnä kauppa-apu palveluihin. Apu otettiin suurella kiitollisuudella vastaan. Moni yksinäinen ilahtui siitäkin, että sai kauppakassin ohella vaihtaa muutaman sanan avun tuojan kanssa.

Reserviläisillä onkin hieno organisaatio. Jäin kuitenkin miettimään siviilipalvelusta, tekevätkö siviilipalveluksessa olevat nuoret työtä, jolla on tarkoitus?

Nykyisen siviilipalveluksen ongelmat liittyvät lähinnä toimimattomuuteen.
Ei ole suunnitelmia siviilipalveluksen suorittaneiden henkilöiden hyödyntämisestä kriisiaikana tai poikkeusoloissa.

Nykymuotoinen siviilipalvelus ei siis toimi, eikä tuota yhteiskunnalle lisäarvoa. Henkilöitä koulutetaankin siviilipalveluksessa tällä hetkellä tehtäviin, joita heillä ei käytännössä ole.

Asepalveluksen rinnalle, nykyisen toimimattoman siviilipalvelusjärjestelmän tilalle onkin syytä miettiä kansalaispalvelusta. Sen suorittaisivat naiset, sekä ne miehet, jotka eivät suorita asepalvelusta, jos halutaan lisää todellista suorituskykyä normaaliajan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.

Tapoja suorittaa maanpuolustusvelvollisuus, joka koskee perustuslain mukaan kaikkia ja jota perustuslaki edellyttää, täytyy olla muitakin kuin pelkkä asevelvollisuus ja toimimaton siviilipalvelus.

Naisten ottamista mukaan kutsuntoihin, voidaan samalla puolustella myös sukupuolten välisen tasa-arvon ja samanvertaisuuden näkökulmasta. Naiset ovat jääneet Aikalisä-hankkeen ulkopuolelle.

Hankkeessa on tavoitteena tarjota tukea oman elämän järjestämisessä ja pulmien voittamisessa niille miehille, jotka jäävät palveluksen ulkopuolelle terveydellisistä tai sosiaalisista syistä. Aikalisä-hanke kohdistuu viimeiseen tilanteeseen, jossa koko ikäluokka voidaan tavoittaa kerralla.

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry

Kategoriassa: Artikkeli, Piirikirjoitukset, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Lakeuden Maanpuolustajan kesäkuun 2025 henkilökuvassa Olavi Kuoppamaa
  • Mannerheim-ristin ritarin kersantti Eino Mallilan muistomerkki paljastetaan juhlavin menoin Laihialla
  • Grillin äärellä keittiömestarin opissa
  • Lapualla tämän kesän tappavin yömarssi
  • Ylihärmässä vietettiin historiallista hetkeä Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

kesä 2
2 kesäkuun - 31 heinäkuun

Piiritoimisto suljettuna

heinä 12
All day

Reserviläisammunnat pistooli PM-kilpailu, palvelusase RA3 ja RA4) Peräseinäjoki

heinä 12
All day

Reserviläisammunnat pistooli RA3 ja RA4 (Peräseinäjoki)

heinä 16
All day

Ylihärmän Reserviläismalja perinnekiväärikilpailu (300m ja 150m)

heinä 16
All day

25m pienoispistooli ja 25m pikapistooliammunnan PM Jalasjärvellä

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·