• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Tarvitsemme kantajia

Julkaistu 17.4.2025

Hiljaisen viikon evankeliumissa Jeesusta viedään ristiinnaulittavaksi. Hän uupuu kaiken kokemansa kidutuksen jälkeen ristin alle.

Niinpä sotilaat pysäyttävät Simon-nimisen kyreneläisen miehen ja laittoivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä. Hän oli satunnainen kaupunkiin matkaaja, jonka nimi tuli näin liitetyksi osaksi tätä suurta kertomusta. Hän sai kantaa Jeesuksen kuormaa.

Jeesuksen julkisen toiminnan aikana asetelma oli usein päinvastainen. Toimintansa alussa hän sanoi, että oli ”tullut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen”. Jeesus oli siis tullut kantamaan toisten taakkoja ja vapauttamaan niistä.

Erityisen hienosti tämä näkyy pääsiäisen aikaan luettavassa Jesajan kirjan kohdassa, luvussa 53: ”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. … Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet”.

Tarvitsemme kantajia. Lapsena emme selviäisi, ellei joku ottaisi syliin ja kantaisi. Matkan varrella voi välillä tulla niin paljon kuormaa kannettavaksi, että tarvitsemme rinnallemme taakkojen kantajaa. Matkan päätteeksikin tarvitsemme kantajat.

Kenen lähimmäisen kantaja sinä voisit olla hänen elämänsä matkan varrella?

Piispa Matti Salomäki
Kuva: Juha Harju

Jeesus kehotti jokaista seuraajakseen haluavaa ottamaan ristinsä ja kantamaan sitä. Matkan varrella käy kuitenkin usein niin, että risti kantaa meitä. Sanoma Jumalan rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta antaa voimia, kun kuormat painavat maahan.

Pääsiäisen sanomassa rististä tulee ilon ja voiton merkki. Se julistaa taakoista pääsemisen ilosanomaa: Kristus nousi kuolleista ja kuolemalla kuoleman voitti!

Siunattua pääsiäistä!

Kategoriassa: Artikkeli, Perinne

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Marsalkka Mannerheimin turvatoimet
  • Elämyksellinen Sotilaslääketieteen museo
  • Upseeripiirin kevätkokous Etelä-Pohjanmaan emäpitäjässä
  • Reserviläisliitto juhli näyttävästi 70-vuotista taivaltaan
  • SRA-kurssi tuotti lisää ampujia valtakuntaan

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

touko 13
17:00 - 18:30

Sotien 1939-1945 E-P Perinneyhdistys hallituksen kokous 2/2025

touko 14
18:00 - 19:30

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n vuosikokous

touko 17
All day

SRA kilpailu K + P (Peräseinäjoki)

touko 17
All day

Reserviläisammunnat RA3 ja RA4 (pistooli) Peräseinäjoki

touko 18
12:00 - 16:00

Muistoja sotavuosilta -konsertti Jalasjärvellä

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·