Elettiin talvisodan kuulakasta talvipäivää 3. helmikuuta 1940 Seinäjoella 8700 ihmisen taajamassa. Ihmiset touhusivat arjen askareita, niitä mitä sota-aikana ihmiset nyt puuhasivat, huoli ja murhe painoivat mieltä, eikä vähiten miehistä rintamalla, siellä jossain. Taistelut olivat kaukana, Karjalan kannaksella, Suomussalmella, jossain pohjoisessa. Mutta vaara ilmasta vaani kauppalaakin ja sen risteysasemaa, sen kansalaiset ymmärsivät.
Vaasakin oli ollut pommituksen kohteena joulukuussa jo useamman kerran. Valmiudessa oltiin, vaatimattomissa oloissa, mutta oltiin kuitenkin. Seinäjoen ilmapuolustusalue oli perustettu ja oli valmiina kirjaamaan tapahtumat. Muitakin etukäteisvalmisteluja oli myös tehty, väestönsuojeluharjoituksia oli pidetty. Maalaiskunnan ja kauppalan alueelle oli perustettu valmiina toimimaan 10 ensiapuasemaa ja sotasairaalat tietysti erikseen. Perunakellarit ja ullakot oli tyhjennetty.
Pimennysmääräykset olivat voimassa, vaikka lehdissä niistä täytyi kansalaisia silloin tällöin muistuttaa. Risteys-asemalla rautatieliikenne oli vilkasta, tuohon aikaan rautateitse liikkui lähes kaikki, siviilijunien ja rahtiliikenteen lisäksi lukuisa määrä sotilasjunia, sairasjunia jne. Tähän hetkeen iski sodan todellisuus puolenpäivän jälkeen 3.2.1940.
Ilmapuolustusalueen sotapäiväkirja kertoo tarkkailuasemien havaintoja lyhennettynä seuraavasti;
”klo 12.25 – 9 konetta lounas, 24 konetta lounas, klo 13.30 – 25 konetta länsi, 4 konetta länsi, klo 13.30 surinaa kaakko, klo 13.32 epämääräistä, epämääräistä länsi. suunnat oman tarkkailuasemansa mukaan.”
Tapahtumat vyöryvät epätodellisena kaikessa karmeudessaan
Kello 13.33 hälytyssireenit alkoivat ulvoa, ihmiset juoksivat asema-alueen sirpalesuojiin, kylällä perunakellareihin, ojiin, kuka minnekin. 27 Iljušin DB-3 pommikonetta 2500kg. (max) pommikuormassa lähestyi muutaman minuutin viiveellä ja jylisivät kauppalan ylitse 380km/h nopeudella, arvion mukaan n. 2000m korkeudella. Ensimmäiset 50 – 100 kg pommit räjähtivät alueelle klo 13.40.
Sotapäiväkirjasta tulkiten löytyy maininta ilmatorjuntakonekivääristä, mutta minkäänlaisia ilmatorjuntatykkejä ei ollut, joten perin vaatimatonta, jos ollenkaan oli ilmapuolustus. Jos muutaman sarjan konekiväärillä taivaalle päästeli ja pystykorvalla jonkun laukauksen perään, niin kovin suurta vaaraa kahdessa kilometrissä lentävälle koneelle tuskin oli. Sittemmin, välirauhan aikana paikallisin keräysvaroin hankitut 40mm Bofors ilmatorjuntatykit luovutettiin Turun ilmatorjuntaa vahvistamaan.
Vaikka pommit putoilivat osaksi kauppalan etelän puolisille peltoaukeille oli tuho mittavaa. 36 rakennusta vaurioitui, joista 9 tuhoutui täysin. mm. Valtion viljavarasto sai osuman, jolloin tonneittain ruista valui ulos hangelle. Päiväkirjoissa on klo 14.20 merkintä, että ilmavaara oli ohi. Ihmiset olivat järkyttyneitä, varmaan myös paniikissakin, mutta toimia piti. Haavoittuneita ja loukkaantuneita tuli auttaa, tuhoja sitten korjaten, jokainen kykyjensä mukaan.
Kriisiapua annettiin toinen toisilleen, pappi oli varmaan käynyt suruviestin menehtyneiden omaisille viemässä. Arviot aineellisista vahingoista olivat yli miljoona silloista markkaa. Surullisinta oli ihmishenkien menetys. VR:n vesitornin läheisyydessä sijainneeseen sirpalesuojaan osunut pommi tappoi 10 henkeä, nuorin henkensä menettänyt oli isänsä kanssa matkannut 3 vuotias pikkupoika. Kaikkiaan surmansa sai 13 ihmistä, lisäksi pommituksessa haavoittui 14 henkilöä.
Seinäjokea ja Etelä-Pohjanmaata laajemminkin kuritti Raplan tukikohdassa Virossa lähellä Tallinnaa majaa pitävä vihollisen 53. kauko- pommitusrykmentti. Tietojen mukaan koneiden reitti suuntasi Raplasta Ahvenanmerelle, sieltä Pohjanlahtea pitkin jonnekin Närpiön korkeudelle, josta sisämaahan kohti kohdetta. Kellottaminen ja ilmeisesti myös rautatie auttoi suunnistamisessa.
Historian kertaus, josta jokainen voi ammentaa ajatuksia tämän päivän ongelmiin ja valmiuksiin.
Muistomerkki pommituksessa menehtyneiden muistoksi oli elänyt jo jonkun vuoden ja toteutui Kaatuneitten omaisten Nurmon / Seinäjoen osaston toimesta, puheenjohtaja Antero Maunulan johdolla niin, että ensimmäistä juhlavaa muistohetkeä voitiin viettää 3.2.2005.
Muistomerkin toteutuksessa olivat mukana myös Seinäjoen kaupunki, Osuuskunta Itikka sekä VR yhtymä. Paikallisten veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen yhteispalaverissa Suojeluskunta- ja Lotta Svärd museolla 4. elokuuta 2004 oli päätetty, että vastuun muistopäivän vietosta ottaa Kaatuneitten omaisten Nurmon / Seinäjoen osasto.
Tänä vuonna tilaisuuden järjestävät Seinäjoen seudun kaatuneitten omaiset ry ja Sotien 1939 – 1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry, joka vastaa tulevaisuudesta tapahtuman järjestelyistä.
Tilaisuus järjestetään Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitteita ja turvallisuusohjeita noudattaen.”Katkennut taival” muistomerkillä 3.2.2022 alkaen klo 12.00 Lakeuden Ristin kirkonkellojen soidessa.
Jari Ojala
Hallituksen jäsen
Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry