Seinäjoen pojat tekivät ahkerasti kauppaa Seinäjoen ohi menevien Saksaan lomalle menevien sotilaiden kanssa. Lapista tulevat lomaintoiset saksalaiset olivat reippaan ystävällisiä, mutta Saksasta lomalta palaavat kiukkuisia, eivätkä ostaneet mitään.
Kauppansa tekivät ”Biiri”, eli olut, Lempi Viitasen ”ruisrääkit”, kaiken maailman linnut, mitä lie ne niillä tekikään. Kaiketi söivät. Pojat onnistuivat hankkimaan pimeästä sotilaiden naisille myös tekosilkkisukkia, pöksyjä ja erikokoisia ja näköisiä rintarihmoja. Kaikki meni kaupan kuin kuumille kiville.
Kaikenlainen kaupanteko saksalaisten kanssa oli kielletty ja sotapoliisit ”jaakasivat” poikia. Saksalaisjunien lähdettyä alkoi kiivas Juno-tumppien keräily asemalaiturilta ja niistä hienonnettiin piipputupakkaa, ja kauniissa rasiassa Juno-natsat tekivät hyvin kauppansa.
Syksyllä 1943 saksalaissotilaat tulivat juna junalta äreämmäksi. Ystävällishenkinen suhtautuminen poikiin muuttui kiusanhenkiseksi. Ilkeät sotilaat olivat yleensä Itävallasta. Kauhavan pojat olivat keksineet mennä suoraan juniin myymään Järvenpään puukkoja ynnä muuta ihan Haapamäelle asti ja sieltä vaihtoivat junaa ja palasivat takaisin.
Seinäjoen pojat ottivat mallia ja nousivat saksalaisjuniin viljavaraston mäestä jossa veturi hidasti vauhtiaan. Pojat nousivat vaunujen katolle, josta vatsallaan käytiin kauppaa saksalaisten härkävaunujen kanssa. Uhkarohkeasti hypättiin vaunusta toiseen ja hyvin kauppa kävi, huudellen ”Finnegeld”. Ihme on ettei vahinkoja sattunut näissä hyppypuuhissa. Pojat hyppäsivät sitten pois joko Rahkolan tai Sileäkankaan mäessä, missä juna hiljensi vauhtia niin että hyppy oli edes yhtään turvallista.
Lähellä Rahkolaa Mauri Källi kertoi hypänneensä pois junan kyydistä, Oiva Mäkisen ja Tapio ”Lellu” Parkkisen jatkaessa matkaa junan vaunun katolla. Tapahtumasta on erinäisiä tarinoita, joiden todenperäisyydestä ei ole takeita. Poikien ja saksalaisten välille tuli ilmeisesti kumminkin riitaa. Jonkun tarinan mukaan jompikumpi pojista olisi virtsannut vaunun kamiinan savupiipusta sisään.
Totta tai ei, niin hetken kuluttua kuului laukaus ja Oiva Mäkinen kierähti kuolleena katolta radanpenkkaan. Metsään juossut Parkkinen sai peräänsä muutaman luodin, joista yksikään ei kuitenkaan osunut. Juna jatkoi matkaansa ja pojat juoksivat hysteerisenä kauppalan poliisiasemalle kertomaan tapahtuneesta.
Ampujan kohtalostakin on kahta erilaista kertomusta. Toisen tarinan mukaan lomajunan saapuessa Hankoon, ampuja olisi pidätetty ja ammuttu. Toisen tarinan mukaan ampuja selvisi ilman tuomiota.
Tapahtuman jälkeen poikien suhtautuminen saksalaisiin muuttui vihamieliseksi. Pojat tekivät saksalaisille Seinäjoen asemalla kaikenlaista kiusaa. Ampuivat sotilaita ritsoilla, laittoivat kiskoille vaseliinia, jolloin veturin pyörät pyörivät tyhjää.
Oivan vanhemmat olivat muuttanet Amerikkaan missä Oiva syntyi 10.5.1930. Sitten perhe muutti takaisin Suomeen, ensin Jalasjärvelle, sitten Ilmajoelle ja lopuksi Seinäjoelle, silloisen Mäkelänkadun, nykyisen Pakkamestarinkadun päähän.
10 vuotias, myöhemmin Mikkelissä vaikuttanut rehtori Erkki Setälä istui poliklinikan odotushuoneessa odottamassa pääsyään lääkäriin. Ikkunasta hän näki pihaan ajaneen auton ja sen takapenkillä pilkottaneet nuoren pojan jalat. Hän kuuli myös vainajan äidin surun ilmaisut, jotka järkyttivät kymmenvuotiaan pojan täysin.
Tapahtumat pysyivät hänen mielessään vuosikymmenet yhtä järkyttävinä ja niistä hän muodosti muistoksi runon:
ARPEUTUMATON HAAVA
” Sinä päivänä elämä katkes’
tuon viistoistavuotiaan.
sinä päivänä minua ratkes’
se tapaus vaivaamaan.
Ajoi auto sairaalan pihaan,
sinne lääkäri haettiin.
”Minä saksalaisia vihaan!”
naisen äänellä huudettiin.
Näin: Suorina jalat nuoren
takapenkillä sojotti,
kun tohtori tutki kuoren,
mistä elämä tyhjeni.
Oli junalla rintamalle
suuri sotilaskuljetus,
ja kauppalan asemalle
sattui tovin seisahdus.
Heti poikien kauppoja tehden
junan vierellä parveili.
”Limonade! Gib Zigaretten!”
he innoissaan huuteli.
Jo vihelsi veturin pilli,
pyörät nytkyen liikahti.
Muuan kauppias, hieman villi,
vaunun seiniä kiipeili.
”Raus scnell!” kuului karjahdus.
Heti poika katolta keksittiin.
Joku liikkkuvat taakse veti,
sarja luoteja laukaistiin.
Sinä päivänä elämä katkes’
tuon viistoistavuotiaan.
Sinä päivänä minua ratkes’
se tapaus vaivaamaan.
Minä säälin itkevää naista,
joka vihassaan vaikeroi:
”Tapan kymmenen saksalaista!”
Sanat vieläkin korvissain soi.
Oiva Mäkisen muistoristi sijaitsee Pentinvuorentiellä olevasta, Kangas-nimisestä vartioimattomasta tasoristeyksestä 980 metriä Kouran suuntaan. Huomio että risti sijaitsee rata-alueen vieressä ja liikkuminen siellä on kielletty. Kuvausretkellämme mukana oli rataturvallisuuskoulutuksen saanut henkilö ja siksi vierailu ristillä oli turvallista.
Kirjoitus on yhdistelmä kahdesta eri vuosikymmeneltä olevasta lehtileikkeestä.
Jari Asu