• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Reserviläispiirin kevätkokous nuijittiin Seinäjoella

Julkaistu 13.5.2025

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin sääntöjen mukainen kevätkokous järjestettiin 12. toukokuuta Impivaaran toimipisteellä Seinäjoella. Isänmaallisuus ja tuoreet kanelikorvapuustit kahvin kera houkuttelivat kokousväen paikalle.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäki. Kuva: Jani Syvänen

Ennen varsinaisen kokouksen alkua Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäki kertoi parhaillaan meneillään olevista hankkeista, joihin ollaan saatu piirinä rahoitusta.

Muistamiset ja palkitsemiset

Kevätkokouksen yhteydessä muistettiin tasavuosia täyttäneitä piirihallituksen jäseniä, palkittiin kunnostautuneita prosenttiampujia, sekä palkittiin toimintalomakkeiden perusteella vuoden yhdistykset kahdessa sarjassa. Prosenttiammunnan tarkoituksena on ampumaharrastuksen kohottaminen ja järjestötoiminnan aktivoiminen kerhoissa ja yhdistyksissä.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin piirihallituksen jäsen Lasse Rajamäki 50v (5.2.2025)
Piirin puheenjohtaja Mika Mäki ojentaa piirin standaarin. Kuva: Jani Syvänen
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin piirihallituksen jäsen Hanna Vainionpää 50v (21.4.2025)
Piirin puheenjohtaja Mika Mäki ojentaa piirin standaarin. Kuva: Jani Syvänen
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin piirihallituksen 2. varapuheenjohtaja Jari Hellinen 60v (15.5.2025)
Piirin puheenjohtaja Mika Mäki ojentaa piirin standaarin. Kuva: Jani Syvänen

Prosenttiampujat ja vuoden yhdistykset valittiin kahdessa sarjassa

Vuoden prosenttiampuja 2024

Isot yhdistykset, yli 100 jäsentä
Jalasjärven Reserviläiset 100,00 %
Vaasan Reserviläiset 46,88 %
Seinäjoen Reserviläiset 33,63 %

Pienet yhdistykset, alle 100 jäsentä
Suupohjan Reserviläiset 100,00 %
Isonkyrön Reserviläiset 89,36 %
Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaiset 12,12 %

Vuoden yhdistys 2024

Isot yhdistykset, yli 100 jäsentä
Vaasan Reserviläiset 3299 pist.
Ylihärmän Reserviläiset 2765 pist.
Alavuden Reserviläiset 1493 pist.

Pienet yhdistykset, alle 100 jäsentä
Isonkyrön Reserviläiset 9674 pist.
Alahärmän Reserviläiset 392 pist.
Suupohjan Reserviläiset 346 pist.

Suupohjan Reserviläisten ja Vaasan Reserviläisten edustus ei ollut tällä kertaa vastaanottamassa palkintoja. Palkitsemiset luovutetaan heille myöhemmin.

Parhaimmat onnittelut kaikille huomioiduille ja palkituille!

Yhdistyksien välisessä kilpailussa Jalasjärven Reserviläiset nappasivat vuoden prosenttiampuja palkinnon isojen yhdistysten (yli 100 jäsentä) sarjassa. Piirihallituksen edustaja Matti Heinonen kävi pokkaamassa kunniakirjan. Kuva: Jani Syvänen

Vuoden yhdistys 2024 kilpailun voitti Isonkyrön Reserviläiset pienten (alle 100 jäsentä) sarjassa. Kiertopalkinnon sekä kunniakirjan kävi pokkaamassa yhdistyksen puheenjohtaja Jari Viertola. Kuva: Jani Syvänen

Kevätkokous nuijittiin kokenein ottein

Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin kunniapuheenjohtaja Martti Pohjasniemi ja kokouksen sihteeriksi Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien toiminnanjohtaja Jani Syvänen. Kunniapuheenjohtaja Pohjasniemi toimi Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtajana vuosina 1994-1998, joten kokouskäytännöt olivat miehelle tuttuakin tutummat. Martti Pohjasniemi koputteli nuijalla tasaiseen tahtiin sääntöjen mukaisen työjärjestyksen kohtia ja valmista tuli. Tilinpäätös vahvistettiin ja päätettiin vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuullisille. Kevätkokouksessa oli läsnä hyvä isänmaallinen yhteishenki.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin kunniapuheenjohtaja Martti Pohjasniemi on kokenut nuijan käyttäjä. Tilanteen vaivattomuuden voi aistia puheenjohtajan kasvoilta. Kuva: Jani Syvänen

Tekeminen maakunnassa on ollut aina hyvällä tasolla, mutta käynnissä olevan vuoden suhteen on ollut nähtävissä vielä erityinen tarmokkuus. Maanpuolustukseen tai perinnetyöhön liittyviä tapahtumia on järjestetty useilla paikkakunnilla. Lisäksi vireillä on erilaisia hankkeita oman toiminnankehittämisestä aina koulukiusaamisen torjumiseen saakka.

Teot puhuvat sanoja vahvemmin!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Lakeuden Maanpuolustajan huhtikuun 2026 henkilökuvassa Raimo Luomanen
  • Pääsiäisen toivo
  • Suomalaista sotilasasehistoriaa taltioitiin Isossakyrössä
  • TURVA -maanpuolustustapahtuma järjestetään jo viidettä kertaa
  • Drooni-toiminta kokosi kiinnostuneita

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan
  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa
  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä
  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!
  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

Tapahtumat

huhti 13
18:30 - 20:00

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry:n piirihallituksen kokous 3/2026

huhti 15
18:00 - 19:30

Seinäjoen Reserviläiset ry:n kevätkokous

huhti 18
10:00 - 11:30

Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n vuosikokous

huhti 27
18:00 - 19:30

Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n vuosikokous

huhti 28
11:00 - 17:00

Ammunnat perinnekivääri 100m Ilmajoella

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·