• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Rauhoitella ja antaa rauha

Julkaistu 28.3.2024

Viime päivinä olen miettinyt kahta teonsanaa: yhtäältä ”rauhoitella”, toisaalta ”antaa rauha”. Sanoissa on keskenään paljon samaa, mutta sisältyykö niihin myös jokin ero?

Lähivuosien perspektiivissä tällä hetkellä eletään yhteiskunnallisessa keskustelussa kuohuvaa aikaa. Useat ovat vedonneet eri osapuoliin tilanteen rauhoittamiseksi. Myös oma tai läheisen ihmisen mieli voi olla rauhaton. Moni kaipaa jotakin, joka voisi rauhoittaa.

Rauhoitteleminen on lukuisissa tilanteissa tärkeää. Sitä tarvitaan, kun huolet tai muut kielteiset asiat valtaavat mielen. Silloin rauhoitteleminen tuo toisen näkökulman asioihin. Usein aikuisen tehtävänä on olla lapsen vierellä ja rauhoitella: ei hätää.

Rauhoitteleminen voi kuitenkin sisältää myös toisenlaisen merkityksen. Tällöin ristiriidat pyritään painamaan taustalle – kenties siirtämällä huomio jonnekin toisaalle. Tällainen rauhoitteleminen voi lieventää väliaikaisesti oireita, mutta se ei korjaa rauhattomuuden perimmäisiä syitä.

Kauan sitten Jerusalemissa elettiin levotonta aikaa. Oli tarve rauhoitella tilannetta. Jeesuksen saapuminen kaupunkiin pääsiäisjuhlille ei helpottanut asiaa, vaan ristiriidat tuntuivat kärjistyvän entisestään. Alkoi näyttää siltä, että tilanne rauhoittuisi parhaiten, jos tämä rauhanhäiritsijä tuomittaisiin ja vastaavasti vapautettaisiin Barabbas, kapinan aikana tehdystä murhasta tuomittu rikollinen. Erilaisilla myönnytyksillä huomio siirtyisi pois epämiellyttävistä asioista.

Rauhoittelemalla ei kuitenkaan saatu aikaan pysyvää korjausta tilanteeseen. Päinvastoin vanha järjestys alkoi horjua vähitellen yhä laajemmalla alueella. Samalla pääsiäisen tapahtumat toivat kuitenkin rauhan tavalla, jota tuomitsijat tai tilanteen rauhoittelijat eivät osanneet arvata. Tuo rauha on pohjimmiltaan silmiltämme salassa, mutta tänäkin vuonna pääsiäinen tuo sen näkyväksi.

Piispa Matti Salomäki
Kuva: Juha Harju

Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus saapuu levottomien, pelokkaiden ja epäilevien oppilaiden keskelle ja lausuu: ”Rauha teille.”
Hän ei ainoastaan rauhoittele vaan antaa rauhan, ikuisen rauhan.

Rauha sinulle ja pääsiäisjuhlaasi!

Matti Salomäki
Lapuan hiippakunnan piispa

 

Kategoriassa: Artikkeli, Perinne, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • TURVA26 -maanpuolustustapahtuma oli menestys
  • Lakeuden Maanpuolustajan huhtikuun 2026 henkilökuvassa Raimo Luomanen
  • Pääsiäisen toivo
  • Suomalaista sotilasasehistoriaa taltioitiin Isossakyrössä
  • TURVA -maanpuolustustapahtuma järjestetään jo viidettä kertaa

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan
  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa
  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä
  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!
  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

Tapahtumat

huhti 27
17:30 - 19:00

Veteraanipäivän juhla Isossakyrössä

huhti 28
11:00 - 17:00

Ammunnat perinnekivääri 100m Ilmajoella

huhti 28
18:00 - 19:30

Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n vuosikokous

touko 2
09:00 - 18:00

300m PM kilpailu (kiikari ja perinnekiväärilajit) Kauhavan Hopiavuoren ampumarata

touko 3
12:00 - 17:00

SRA -kilpailu (2xK+P+H) Ilmajoella

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·