Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin kevät- ja syyskokous järjestettiin poikkeuksellisesti samana iltana piiritoimiston luokkatiloissa Seinäjoella. Paikalle saatiin luokan täydeltä kokousväkeä. Ennen varsinaista kokousta muistettiin ansioituneita henkilöitä ja yhdistyksiä huomionosoituksin.
Piirin toimintasuunnitelman mukaisesti kevätkokoukselle ja syyskokoukselle on varattu omat järjestämisajankohtansa toimintakalenterista siten, että kevätkokous sijoittuu nimensä mukaisesti kesän alkuun ja syyskokous vastaavasti loppu syksyyn. Aina kaikki ei kuitenkaan ei mene suunnitellusti, vaan toisinaan yhdistyksestä riippumattomista syistä aikataulutuksen suhteen joudutaan tekemään muutoksia. Menettely tunnetaan nimellä ”Force Majeure” – ylivoimainen este.
Kunniaa niille joille se kuuluu
Ennen varsinaisen kokouksen aloittamista kutsuttiin kokousväen keskuudesta henkilöitä kuulemaan kunniansa porukan eteen. Kyseessä oli perinteinen piirin Vuoden Reserviläisen, Vuoden Tiedottajan ja kahdessa eri sarjassa, isojen ja pienten yhdistysten keskuudesta valittavien vuoden yhdistysten valinta. Lisäksi muistettiin hyvästä yhteistyöstä yhteistyökumppania Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien ansiomitalilla.
Ensimmäisenä kokousväen eteen kutsuttiin Etelä-Pohjanmaan Sotainvalidipiirin toiminnanjohtaja Marko Hakala. Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiireillä on ollut aina vahva kunnioittava side sotaveteraanien, sotainvalidien sekä lottien huolehtimista kohtaan. Mainittuja tahoja on pyritty aina auttamaan reserviläisten toimenpitein mm. erilaisten järjestetyin tempausten kautta. Yhteistyö mainituissa asioissa on ollut toiminnanjohtaja Marko Hakalan kanssa ensiluokkaista.
Vuoden Reserviläiseksi kutsuttiin Pasi Salonen Vaasan Reserviläisistä. Salonen on laajalti tunnettu sekä positiivisesti näkyvä reserviläishahmo useilla eri osa-alueilla. Hän on pitkään ollut maakuntajoukoissa, toimien mm. joukkueen varajohtajana ja kouluttajana. Nyt toimiessaan usein komppanian vääpelinä hän osoittaa erityistä kykyä tehtäväänsä. Salonen tunnetaan yleisesti ahkerana ja avuliaana henkilönä, joka tasapuolisuudellaan sekä humoristisella asenteellaan edesauttaa kaikkia muitakin suoriutumaan tehtävistään. Lupsakalla asenteellaan hän luo ympärilleen vapautuneen ja välittömän tunnelman joka heijastuu muihinkin kokonaistoimintaa edistäen. Hänen toimintansa on tunnettua sekä arvostettua kaikissa Pohjanmaan aluetoimiston alaisissa maakuntakomppanioissa.
Salosen oma, henkilökohtainen suhtautuminen kokonaismaanpuolustukseen, sekä reserviläistoimintaan on arvostava ja tinkimätön. Hän edistää olemuksellaan ja toiminnallaan reserviläistoiminnan positiivista tunnettuutta laajalla alueella useissa eri yhteyksissä. Salosta voi käyttää monitaitoisen ja paneutuvan reserviläisen hyvänä esikuvana eri yhteyksissä.
Vuoden tiedottajaksi valittiin Timo Sysilampi Seinäjoen Reserviläisistä. Sysilampi on kirjoittanut kuluvan vuoden aikana napakoita ja asiasisällöltään mielenkiintoisia juttuja Lakeuden Maanpuolustajaan. Kaikki Timon kirjoittamat jutut ovat olleet hyvin valmisteltuja ja sisältäneet myös aina asiaankuuluvan kuvituksen liitteenä.
Lakeuden Maanpuolustaja – verkkojulkaisua lukee yli 22000 lukijaa maassamme. Maanpuolustusjulkaisua ei ole olemassa ilman mielenkiintoista uutisointia.
Parhaimmat onnittelut palkituille!
Isokyrö ja Vaasa aktiivisimmat yhdistykset
Vuoden yhdistykset palkittiin perinteisesti kahdessa sarjassa Reserviläisliiton toimintalomakkeista saatujen tietojen perusteella.
Pienet yhdistykset (alle 100)
Vuoden yhdistys 2022
1. Isonkyrön Reserviläiset 46 pist.
2. Alahärmän Reserviläiset 25 pist.
3. Jurvan Reserviläiset 22 pist.
Isot yhdistykset (yli 100)
Vuoden yhdistys 2022
1. Vaasan Reserviläiset 137 pist.
2. Ylihärmän Reserviläiset 120 pist.
3. Kurikan Reserviläiset 49 pist.
Toimintalomakkeen palautti 21 yhdistystä alueen 29 yhdistyksestä.
Parhaimmat onnittelut vuoden yhdistyksille!
Aktiivinen kokous ilahdutti
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin yhdistettyyn kevät- ja syyskokoukseen oli saapunut mukavasti väkeä ympäri maakuntaa. Kokouksen aktiivisuus ilahdutti. Puheenvuoroja käytettiin esityslistojen eri kohdissa hyvin ja kokouskulttuuri oli kaikin puolin asiallista. Molempien kokousten puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti kokenut Timo Sysilampi.
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtajanakin vuosina 2004–2008 toiminut Sysilampi jakoi puheenvuoroja jämptillä tyylillä. Paikalle kokousväen keskuuteen oli saapunut myös nuoremman polven edustajia, mikä loi vahvaa uskoa toiminnan tulevaisuuteen myös jatkossa. Isänmaallisuus on muotia ja se korostuu kokousväen ikärakennetta tarkasteltaessa.
Mika Mäki jatkaa puheenjohtajana
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin sääntöjen mukaan mm. piirin puheenjohtajuus on eräs esityslistan käsiteltävistä asioista. Puheenjohtajan pesti on yhden kauden kerrallaan voimassa ja vuosikokouksen tehtävänä on päättää jatkosta tai mahdollisesta vaihdosta. Puheenjohtajana vuodesta 2020 toiminut Mika Mäki on tehnyt tinkimätöntä työtä piirin kehittämiseksi ja syyskokous katsoi yksimielisesti, että hienosti hoidettu työ puheenjohtajana ansaitsee jatkoa. Innovatiivisena piirin puheenjohtajana tunnettu Mäki toimii hyvänä esimerkkinä muille ja sotaväestä lanseerattu joukon edestä johtaminen toteutuu hänessä. Toimiva johto on edellytys alueen reserviläistoiminnan jatkuvalle kehittämiselle.
Piirihallitus supistuu edelliseen vuoteen peilaten
Myös piirihallituksen kokoonpano määritellään syyskokouksessa sille varatussa pykälässä. Alueen reserviläisyhdistykset voivat asettaa piirihallitukseen varsinaisen jäsenen ja varajäsenen siten, että hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi yksi varsinainen ja yksi varajäsen kunkin jäsenyhdistyksen alkavaa 200 jäsentä kohti. Piirihallituksen koko on rajattu säännöissä maksimissaan 35 jäseneen. Mikäli reserviläisyhdistys ei syystä tai toisesta halua asettaa jäsentä piirihallitukseen, on yhdistyksen valitsemalla edustajalla mahdollisuus osallistua piirihallituksen kokouksiin läsnäolo-oikeudella ilman äänioikeutta.
Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit
♦ ♦ ♦