Seinäjoen kirjaston Jaaksi-sali täyttyi viimeistä penkkiä myöten, kiinnostuneiden kansalaisten saapuessa kuuntelemaan syyskuun 18. päivänä Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen järjestämää kuukausiluentoa, joka käsitteli neuvostovankien kohtaloita Suomessa.
Turun yliopiston apulaisprofessori Mirkka Danielsbacka kertoi aiheesta seikkaperäisesti, valaisten sotavankien karuja kohtaloita rintaman molemmilla puolilla.
Jatkosodan hyökkäysvaiheen päätyttyä Suomessa oli sotavankeja noin 55000 ja kaikenkaikkiaan sodan loppuun mennessä jopa 70000. Apulaisprofessori Mirkka Danielsbackan mukaan kuolleisuus ylitti 30 % vankien määrästä, joista suurin osa menehtyi talven 1941 – 1942 aikana nälkään, sekä raskaaseen työhön. Ruokahuolto tuona talvena oli erityisen heikko koko Suomessa, elettiin myös säännöstely- ja korttiaikaa, eikä sotavanki ollut ruuanjakelussa ensimmäisenä. Vertailuna luennoitsija kertoi Suomalaisten sotavankien määrän olleen Neuvostoliitossa kaikkiaan 3100, heistä menehtyi 32% enimmäkseen nälkään, tauteihin, kurjiin oloihin.
Tilanne neuvostovankien osalta parani huomattavasti kesästä 1942 alkaen. Vankeja annettiin pientä maksua vastaan myös maaseudulle, sekä muihin töihin, sillä työvoimastahan oli huutava pula. Aikalaiskertomusten mukaan ja mikä loppukeskusteluissakin kävi ilmi oli, että maataloustöissä vangin kohtalo oli suorastaan erinomainen. Majoitus oli kohdallaan ja ruokailtiin jopa samassa pöydässä ”isäntäväen” kanssa. Saattoipa syntyä myös romansseja, joista mahdollisesti syntyi myös joitakin lapsia. Aiheesta ei tiettävästi kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.
Kuva: Jani Syvänen
Sodan päätyttyä ja välirauhan astuttua voimaan määriteltiin myös ankarat rauhanehdot. Ehtoja tuli valvomaan liittoutuneiden valvontakomissio, toisin sanoen Neuvostoliitto johtajanaan Andrei Zdanof. Ehdoissa määrättiin tietenkin myös neuvostovankien palauttamisesta Neuvostoliittoon. Palautettujen vankien kohtalo oli karu ja tämän palautetut vangit varsin hyvin itsekin tiesivät. Kielsihän Neuvostoliiton ”sotalaki” sotilaiden antautumisen, joten vähintäänkin pitkä työleirituomio oli tiedossa ja osalle jopa kuolemanrangaistus. Tarinoiden mukaan muutama vanki olisi välttänyt avustettuna palautuksen, mutta asiasta ei ole tutkittua tietoa.
Lopuksi tulee mietittyä sotavangin kohtaloa rintaman eri puolilla, sitä miten ihminen sen kesti, varsinkin Neuvostoliiton lukuisilla leireillä. Tähän verraten tänä päivänä, kun me puhumme traumoista, henkisistä pahoinvoinneista, lienevät ongelmamme varsin pieniä.
”Himmetä ei muistot koskaan saa!”
Jari Ojala
Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry
Videotallenne luentotilaisuudesta on katsottavissa:
