• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Kirkkoherra hengellisen- ja perinnetoimikunnan nuijan varteen

Julkaistu 20.2.2023

Historian kirjoista löytyy merkintä jo vuodelta 1962, jolloin yhteistä toimintaa kahden piirin välillä alettiin kehittämään systemaattisesti. Yksi tärkeä toiminta oli Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien yhteisen hengellisen- ja perinnetoimikunnan käynnistäminen.

Tavoitteeksi asetettiin tuolloin järjestää vuosittain ainakin yksi hengellinen-/perinnetapahtuma piirin alueella. Keväällä 1963 tuli kuluneeksi 45 vuotta vapaussodan päättymisestä. Liittojen johto Helsingissä toppuutteli asiaa juhlimasta, mutta Etelä-Pohjanmaalla juhlaa joka tapauksessa ryhdyttiin järjestelemään.

Vuonna 1964 järjestettiin reserviläispiirien ensimmäinen yhteinen hengellinen päivä 3. toukokuuta Kuortaneen Urheiluopistolla. ”Levähdystauko elämän marssilla” – niminen tapahtuma keräsi yli 400 henkeä urheiluopiston pallohalliin. Juhlapuhuja kenraalimajuri Eskil Peura totesi puheessaan, että Etelä-Pohjanmaalla hengellisellä työllä on vahvempi asema, kuin useissa muissa osissa maata.

Pitkäaikainen puheenjohtaja

Heikki Koivistolla on takanaan pitkä ura Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengellisen- ja perinnetoimikunnan puheenjohtajana. Koivisto muistelee, että on osallistunut toimikunnan toimintaan jäsenenä ensi kerran jo vuonna 1980. Hengellisen- ja perinnetoimikunnan puheenjohtajana Koivisto on toiminut vuodesta 2000 lähtien, joten vuoden vaihteessa puheenjohtajuutta tuli kunnioitettavat 22 vuotta täyteen. Paikallisyhdistyksen hengellisistä asioista puheenjohtajan roolissa Heikki Koivisto on vastannut vieläkin pidempään, jo vuodesta 1985 saakka.

Heikki Koivisto on alueen toimijoille tuttu mm. perinteisissä reserviläispiirien tapahtumista myös juontajan ominaisuudessa. Näistä mainittakoon vuodesta 2000 saakka juontajana toimiminen vuosittain maaliskuussa järjestettävissä Talvisodan päättymisen muistotilaisuuksissa sekä elokuussa järjestettävissä reserviläisten kristillis-isänmaallisissa Kesäillan kirkko tapahtumissa. Tapahtumien taustalla on tehty paljon töitä ja järjestelyjä mm. puhujien, kuorojen ja kahvitusten järjestämiseksi. Ennen kaikkea ammattitaidolla järjestyt ja hyvin suunnitellut hengelliset- ja perinnetilaisuudet ovat saavuttaneet pysyvän paikan tapahtumakalenterissa ja suuri yleisö niitä tietää vuosittain odottaa.

Toimikunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Heikki Koivisto luovutti puheenjohtajan nuijan kirkkoherra Jani Latva-Nikkolalle hymyssä suin. Kuva: Jani Syvänen

Puheenjohtajan nuijan luovutus

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengellinen- ja perinnetoimikunta järjestäytyi 15.2.2023 vuoden ensimmäisessä kokouksessaan piiritoimiston tiloissa. Toimikunnan uudeksi puheenjohtajaksi oli suostumuksensa etukäteen antanut Ilmajoen seurakunnan kirkkoherra Jani Latva-Nikkola. Latva-Nikkola on hengellisen työn ohella ollut Seinäjoen reserviläisten jäsen jo useamman vuoden ajan.

Kirkkoherra Latva-Nikkola kiitti järjestäytymiskokouksessa Heikki Koivistoa mittavasta työstä hengellisen- ja perinneasioiden edistämisessä. Kurikassa asuva Latva-Nikkola ottaa puheenjohtajan nuijan mielellään vastaan todeten, että toki hyviä neuvoja saatetaan Heikiltä vielä joutua kysymään.

Reserviläispiirien toiminnanjohtaja Jani Syvänen luovutti Heikki Koivistolle kokouksessa piirien kärppämukin ja ”Reservissä kaiken varalta” T-paidan kiitoksin, saatesanoilla, että se myös tarkoittaa sitä mitä paidassa lukee. Kuva: Jani Latva-Nikkola

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengelliseen- ja perinnetoimikuntaan kuuluu nykyisellään puheenjohtajan lisäksi kahdeksan toimikunnan jäsentä eripuolilta maakuntaa. Toimikunnassa on edustusta, sekä reserviläispiirin, että reserviupseeripiirin puolelta.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien erilaisten yhteisten toimikuntien kokoonpanot vahvistetaan vuosittain Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin ja Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin järjestäytymiskokouksissa tammikuussa.

Kategoriassa: Artikkeli, Perinne, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Varautumispäivä Kuortaneella
  • Tulta toukokuussa, naiset!
  • Laihian Reserviläiset pystyttivät puolijoukkueteltan päiväkotilapsille
  • Vaasassa juhlistettiin kaatuneitten muistopäivää
  • Kaatuneitten muistopäivä Seinäjoella

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

touko 24
10:00 - 18:00

Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivä

touko 28
All day

RESUL ammuntasuunnistus Alahärmässä

touko 29
29 toukokuun - 1 kesäkuun

RESUL Four Day March

kesä 7
All day

Reserviläisammunnat kivääri (palvelusase) PM (RA1 ja RA2) Kauhava

kesä 10
All day

Cooperin testi Seinäjoella

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·