• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Aurinkoinen sää suosi tukikomppanian tutustumismatkaajia

Julkaistu 10.6.2019

Kaksikymmenpäinen maanpuolustusmyönteisistä yrittäjistä koostunut joukko kokoontui 6. kesäkuuta vuosittain järjestettävälle tutustumismatkalle. Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n yrittäjäjäsenet eli tuttavallisemmin tukikomppania on tehnyt tutustumismatkoja puolustusvoimien eri toimipisteisiin jo vuodesta 2002 lähtien. Tällä kertaa tutustumiskohteena oli Suomenlinnassa sijaitseva Merisotakoulun toimipiste.

Matka aloitettiin Seinäjoen rautatieasemalta, josta matkattiin ilmastoidun junanvaunun mukavuudesta ja aamiaisesta nauttien Helsingin päärautatieasemalle. Helsingissä vastassa oli Helsingin pelastuslaitoksen linja-auto, jolla siirtymä Kallion pelastusasemalle sujui vaivattomasti. Helsingin pelastusasemalla vierailijat vastaanotti Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva pelastuspäällikkö Jari Korkiamäki taisteluparinaan varautumispäällikkö Andreas Schneider. Tukikomppanian yrittäjät saivat mielenkiintoisen ja kattavan luennon varautumisesta sekä pelastuslaitoksen toiminnasta. Tutustumiskäynnin jälkeen Helsingin pelastuslaitos osoitti vielä vieraanvaraisuuttaan tarjoamalla vierailijoille kuljetuksen Kauppatorille.

Pelastuspäällikkö Jari Korkiamäki ja varautumispäällikkö Andreas Schneider esittelivät Helsingin pelastuslaitoksen toimintaa. Kuva: J Syvänen

Kauppatorilta lähdettiin helteen hellimässä kesäkelissä lautalla kohti Suomenlinnaa ja siellä sijaitsevaa puolustusvoimien Merisotakoulun Helsingin toimipistettä. Noin viidentoista minuutin leppoisan merimatkan jälkeen Suomenlinnan pikku-mustan saaressa vastassa oli Merisotakoulun edustaja komentaja Jukka Alavillamo. Komentaja Alavillamo kertoi heti tapaamisen kärkeen olevansa hänkin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja tyytyväinen saadessaan eteläpohjalaisia leveineen murteineen vieraakseen. Pienen alkupuhuttelun jälkeen siirryttiin luokkatilaan, jossa vierailijat kuulivat kattavan maanpuolustuksellisen luennon kalustoesittelyineen. Luentotilaisuuden jälkeen tutustuttiin Merisotakoulun tiloihin, josta vierailijat haltuunsa otti yliluutnantti Mika Ahava.

Komentaja Jukka Alavillamo kertomassa Merisotakoulun toiminnasta. Kuva: J Syvänen
Tukikomppaniavierailijat kuuntelevat esitelmää tarkkaavaisina. Kuva: J Syvänen

Yliluutnantti Ahava esitteli huippunykyaikaista 3D -tekniikalla toteutettua oppimisympäristöä, sekä koulutussimulaattoreita. Monelle vierailijoista tuli yllätyksenä se, miten paljon koulutusmenetelmät ovat uudistuneet ja kehittyneet lyhyessä ajassa. Tekniikan käyttö mahdollistaa monipuolisen kouluttamisen, sekä erilaisten toimintatilanteiden simuloinnin luokkatilassa. Simulaattoreissa ei ole käyttökustannuksia esimerkiksi a-tarvikkeihin liittyen, kuten tavanomaisessa koulutuksessa. Kouluttaminen on tehokasta ja kustannustehokasta.
Vierailun yksi kohokohdista oli päästä ohjaamaan sota-alusta simulaattorihuoneesta käsin. Simulaattorikäyttöön rakennetut huoneet olivat vaikuttavan näköisiä. Tunnelma oli kuin aidossa ympäristössä ja aluksen keinumisen pystyi aistimaan jaloissa, vaikka huone pysyi kiinteästi paikalla. Kolmiulotteinenvaikutelma 180 asteen näkökentässä on todella hallitseva.

Yliluutnantti Mika Ahava esittelemässä nykyaikaista koulutusympäristöä. Kuva: J Syvänen

Simulaattoreiden ja teknisen oppimisympäristön jälkeen suunnattiin sukellusvene Vesikkoa katsomaan. Yliluutnantti Ahava toivotti vierailijoille hyvää päivänjatkoa ja neuvoi askelmerkit seuraavalle siirtymälle, joka toteutettiin pienimuotoisena jalkamarssina kohteelle.

Ohjelmassa olleen suunnitellun sukellusvene -kohteen lisäksi Suomenlinnan alueelle oli varattuna parisen tuntia vapaata aikaa kierrellä alueen runsasta museo yms. tarjontaa. Sotamuseon näyttelyesineiden laajuus hämmästytti positiivisesti vierailijoita. Alueella olisi vierähtänyt helposti kohteita tutkien kokonainen päiväkin, mutta eteenpäin elävän mieli.

Komentaja Jukka Alavillamo esittelemässä MERISK:n tiloja. Kuva: J Syvänen
Virtuaalisen sotalaivan kipparina Sami Vähämaa. Kuva: J Syvänen
Sotamuseo tarjosi monipuolista nähtävää. Kuva: J Syvänen

Lopuksi lauttakuljetuksella kohti Helsingin edustalla sijaitsevaa Kauppatoria jälleen. Virkistävän merimatkan jälkeen otettiin suunnaksi historiallisesti värikäs Katajanokan Kasino, jossa Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen odotteli paikan päällä isännän ominaisuudessa. Toiminnanjohtaja Kosonen kertoi Katajanokan Kasinon vaiherikkaasta historiasta, sekä juuri valmistuneesta remontista, joka entisöi Kasinon nykyloistoonsa. Esitelmän päätteeksi nautittiin maittava päivällinen hienoissa puitteissa.

Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen esittelemässä Katajanokan Kasinoa. Kuva: J Syvänen

Kasinolta siirryttiin, niin ikään jalkamarssimuotoisesti noin 2km päässä sijaitsevalle päärautatieasemalle, josta paluumatka kohti lakeuksia käynnistyi päivän kääntyessä iltaan.

Useamman matkaajan suusta kuultuna tutustumismatka oli oikein hyvä ja antoisa – Säät suosivat ja aikataulut pitivät kutinsa.

Silmä lepää Suomenlinnan maisemissa. Kuva: J Syvänen

Matkailu avartaa ja tukikomppanian jäsenyys avaa ovia tutustumiskäynteihin, joita satunnaiselle matkaajalle ei tarjoudu.

Ensi vuonna matkustamme jälleen tukikomppanian tutustumismatkan merkeissä uuden matkakohteen kera.

Nähdään silloin, hyvää kesää!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Marsalkka Mannerheimin turvatoimet
  • Elämyksellinen Sotilaslääketieteen museo
  • Upseeripiirin kevätkokous Etelä-Pohjanmaan emäpitäjässä
  • Reserviläisliitto juhli näyttävästi 70-vuotista taivaltaan
  • SRA-kurssi tuotti lisää ampujia valtakuntaan

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

touko 13
17:00 - 18:30

Sotien 1939-1945 E-P Perinneyhdistys hallituksen kokous 2/2025

touko 14
18:00 - 19:30

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n vuosikokous

touko 17
All day

SRA kilpailu K + P (Peräseinäjoki)

touko 17
All day

Reserviläisammunnat RA3 ja RA4 (pistooli) Peräseinäjoki

touko 18
12:00 - 16:00

Muistoja sotavuosilta -konsertti Jalasjärvellä

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·