17. helmikuuta kuultiin Seinäjoen kirjastolla mainio luento Helsingin suurpommituksista. Sotahistoriasta kertoi tapahtumiin vahvasti perehtynyt dosentti Ville Jalovaara. Pommitusten alkutahdit käytiin Teheranin kokouksessa vuoden 1943 marras-joulukuun taitteessa, jolloin liittoutuneet neuvottelivat Rooseveltin, Churchillin ja Stalinin johdolla sodan loppukuvioista Euroopassa.
Näissä neuvotteluissa käsiteltiin myös Suomen kysymystä, jossa Josif Stalin sai vapaat kädet toimia tahtonsa mukaan. Liittoutuneet olivat pommittaneet Saksan kaupunkeja mm. Hampuria, jossa sadoilla koneilla ja perättäisillä pommituksilla pyritään tuhoamaan kaupungin alue. Ensin räjähdepommeilla rikottiin rakennusten kattorakenteet, jonka jälkeen palopommeilla sytytettiin rakennukset tuleen. Näin saatiin aikaan tulipalot, joista muodostui valtaisa tulimyrsky. Se tuhosi kaiken, imi myös kaiken hapen mm. pommisuojista, sytyttäen jopa katujen asfaltin tuleen.
Tämän suuntainen visio oli myös Stalinilla, joka nopeuttaakseen Suomea pikaiseen rauhaan päätti Helsingin suurpommituksista. Toimeenpanevana elimenä tulivat toimimaan Neuvostoliiton kaukotoiminta ilmavoimat AAD. AAD:lla oli käytössään kaikkiaan noin 1000 keskiraskasta, sekä muutama raskas nelimoottorinenkin pommikone, merkittävä määrä myös länsikalustoa ja yhdysvaltalaisia B-25 ja A-20 pommikoneita. Pienenä yksityiskohtana kerrottakoon, että pommituksiin osallistui myös kaksi nelimoottorista PE-8 konetta, joilla tietojeni mukaan pudotettiin ainakin kaksi 5000 kg:n pommia. Olisi mielenkiintoista tietää noiden pommien räjähdyspaikat.
Helsingin suurpommitus alkoi yllättäen iltayöstä 6. helmikuuta vuonna 1944 jatkuen kymmenen päivän välein. 16.-17.2.1944 ja 26.-27.2.1944 yö aikaan tehtyinä pommituksina. Koneiden yrittäessä kaupunkiin lähes kaikista suunnista. Kaikkiaan noina öinä vihollinen pudotti yhteensä 16490 pommia, joiden yhteenlaskettu määrä on 2604 tonnia. Jos tuo määrä olisi osunut kokonaisuudessaan kaupunkiin, olisi se hyvinkin voinut saada aikaan tulimeren, sekä totaalisen tuhon aikaiseksi. Arvioiden mukaan kaupungin alueelle putosi kuitenkin vain n. 5-6% pommeista.
Aihetta käsittelevässä luentotilaisuudessa kirjastolla historian dosentti Ville Jalovaara esitti mielenkiintoisen kysymyksen: ”Mitä yhteistä on Helsingin ilmatorjunnalla ja Nurmolla?” Joku sen taisi tietääkin. Vastaus on everstiluutnantti Pekka Jokipaltio, joka toimi ilmatorjuntarykmentti 1. komentajana sekä kehitti vuodesta 1943 alkaen kaupungin ilmatorjuntaa. Jokipaltio oli syntyisin Nurmosta. (s. 19.5. 1901 – k. 31.5. 1977). ” Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas 1. tai 2. luokan Mannerheim -ristin ritariksi” Sittemmin eversti Jokipaltio olisi tuon nimityksen kyllä ansainnut.
Mitä ja ketä voimme kiittää tuosta ensimmäisestä varsinaisesta torjuntavoitosta? Vastauksia on varmasti useita. Saksasta saatiin kalustoa, kuten pitkän kantaman ”Raija”, sekä lyhyemmän kantaman ”Irja”-tutkat, tulenjohtolaskimet, 88mm sekä 76mm ilmatorjuntatykit, sekä muuta kalustoa. Ilmatorjunnan harjoittelu ja kurinalainen toiminta kokonaisuudessaan. Sulkutulen ammunta hyökkäävien koneiden eteen, pyrkimättä ensisijaisesti pudotuksiin sekä ammuksissa käytetty valotehoste.
Vaikka ADD ja sen komentaja Aleksandr Golovanov oli Stalinin suosikki, oli ADD:n kyky ja kenties rohkeus kyseenalainen. Sen komentaja ja kaukotoimintailmavoimat saivat sodan jälkeen ”kuulla kunniansa”, kun valvontakomission totesi saapuessaan Helsinkiin kaupungin olevan lähes ehjän. Johtajalle ei epämieluisia viestejä viety ja näinhän se on Venäjällä varmaan nykyäänkin.
Mielestäni ei ole liikaa korostaa kaikkien niiden 4600 ilmapuolustajan panosta, osaamista ja jaksamista everstiluutnantti Jokipaltion johdolla. Tuosta henkilömäärästä, joka koostui pääosin nostoväki-ikäisistä miehistä oli mukana sata naista, sekä toisen pommituksen aikana, lyhyellä koulutuksella kaksisataa 15-17 vuotiaita suojeluskunta tai sotilaspoikaa. Tuolloin ei muuten tunnettu termiä Reservistä sivariksi!
Suurpommitusten jälkeen ei Helsinkiä enää pommitettu. Arvailujen varassa lienee, että isä aurinkoinen uskoi Helsingin pommitetun kivikaudelle ja kun ei rauhaan vielä suostuttu, täytyi takoa uppiniskaisten Suomalaisten päähän totuutta lekalla. Kerätä arsenaalia Kannakselle kesän suurrynnistystä varten, joka sitten on oma tarinansa.
Näillä askelmerkeillä, ”Himmetä ei muistot saa!”
Jari Ojala
Videotallenne luennosta katsottavissa:
