Alajärven kirkossa vietettiin sunnuntaina 23. lokakuuta 2022 veteraaniväen radiomessua. Veteraanisukupolven ikääntyessä perinteiset kokoontumiset kirkkopäiville ovat jääneet taakse, mutta radion ja suoratoiston välityksellä on edelleen mahdollisuus kokoontua sanan äärelle yhdessä kirkkoon saapuneen seurakunnan kanssa.
Liturgina messussa toimi Alajärven seurakunnan kirkkoherra Ari Auranen, ja sävelin palvelivat komeasti kanttori Ismo Pitkänen ja Korsukuoro. Petra Ojala johti esirukousta, ja Johanna Pohjoisaho toimi tekstinlukijana. Ehtoollisavustajina olivat Seija Korkea-aho ja Juha Särkijärvi. Juha Tuomela toimi suntiona, ja Tuomo Uusipaikka vastasi suoratoistosta. Messu oli kuunneltavissa Järviradion taajuuksilla. Messun videotallenne on katsottavissa Alajärven seurakunnan YouTube-kanavalla.
Messun päätteeksi Annikki ja Raimo Kaltiala laskivat seppeleen sankarihaudoille. Lämpimät kiitokset Alajärven seurakunnalle ja eri tehtävissä palvelleille.
Messussa saarnasi Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin pappi Jaakko Antila. Saarna on luettavissa alla. Sunnuntain evankeliumi oli evankeliumista Markuksen mukaan
Markus 2:1–12:
Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Nousta, tunnustaa ja kantaa
Rakkaat kristityt, niin täällä Gabrielin kirkossa Alajärvellä, kuin radion tai verkkoyhteyden äärellä.
Saarna päättyy usein sanoihin: ”Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.” Tässä messussa tunnustaminen tapahtuu virren sanoin, ja ajattelin tänäänkin lausua aikanaan tuon kehotuksen. Tämän sunnuntain evankeliumi vie meidät itse asiassa juuri noiden sanojen ääreen ja laittaa miettimään niitä. Sanat eivät ole vain lyhyt kehotus. Niihin sisältyy paljon.
Kehotuksessa on kaksi osaa, nouseminen ja tunnustaminen. On kunniatehtävä nousta tänä sunnuntaina juuri tähän saarnatuoliin. Kenellekään meistä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että pystyy nousemaan. Ehkä sinä täällä kirkossa tai vastaanottimen äärellä olet kokenut sen, että nouseminen vaatii ponnistuksia tai apua. Joskus se on saattanut sujua helposti, mutta ei välttämättä tänään.
Toinen merkittävä kohta tuossa kehotuksessa on ”tunnustaa yhteinen kristillinen uskomme”. Sekään ei välttämättä ole elämän vaiheissa aina helppoa. Tämän sunnuntain evankeliumissa on kysymys näistä molemmista, nousemisesta ja tunnustamisesta. Niitä ennen evankeliumi tuo kuitenkin eteemme kolmannen teon, kantamisen.
Sodan kuvat
Yksi mieleenpainuvimpia ja koskettavimpia kuvia tältä vuodelta on kuva kantamisesta. Maaliskuun alussa tiedotusvälineissä levisi kuva, jossa lasta odottavaa naista kannetaan paareilla turvaan Mariupolin synnytys- ja lastensairaalasta. Taustalla raunioista nousee savua. Kantajat kiiruhtavat. Siinä on yksi lukemattomista sodan kuvista kuluneilta kuukausilta.
Teillä Suomen sota-aikaa eläneillä voi olla muistiin painautuneina hyvin omakohtaisia kuvia. Ehkä ne ovat tänä vuonna nousseet uudella tavalla mieleen, kipeästikin. Olivat muistot ja mielen kuvat millaisia tahansa, rohkaisen sinua kertomaan niistä jollekulle, jonka kanssa muistojen jakaminen tuntuu turvalliselta. Uskon, että jaettua muistoa on kevyempi kantaa.
Mariupolin uutiskuvan kantajat näyttävät keskittyneiltä ja päättäväisiltä. He uskovat, että he voivat vielä saada äidin ja lapsen turvaan. He eivät ole luovuttaneet – jos niin olisi, heidän toimintansa luultavasti näyttäisi toisenlaiselta. Heillä on kantajien usko.
”Jeesus näki heidän uskonsa”
Myös tämän sunnuntain evankeliumi avaa silmiemme eteen kuvan kantajien uskosta. Jeesus on tehnyt monia ihmetekoja, ja hänen maineensa on kiirinyt. Kun hän palaa Kapernaumiin, väkeä tungeksii talon ympärillä kuullakseen sanaa. Huomio kiinnittyy kuitenkin neljään mieheen. He ovat tuomassa paikalle halvaantunutta. Kun he eivät muuten pääse Jeesuksen luo, he purkavat risuista ja oljista tehdyn katon Jeesuksen kohdalta ja laskevat halvaantuneen vuodematolla Jeesuksen eteen. Kyllä meidänkin huomiomme kääntyisi, jos jotkut alkaisivat purkaa tämän kirkon uutuuttaan hohtavaa julkisivua, jotta saisivat tuotua ystävänsä sisälle. Siksikin on hienoa, että täällä on isot ovet ja myös uutta tekniikkaa, jotta mahdollisimman monella olisi pääsy mukaan seurakunnan elämään täällä kirkossa eri tavoin.
Halvaantunut ei pysty tekemään evankeliumin kuvaamassa tilanteessa juuri mitään, ei nousemaan, ei ehkä edes tunnustamaan uskoaan. Ei myöskään kerrota, mitä kantajat puhuvat. Ainakaan Jeesus ei kiinnitä huomiota heidän sanoihinsa. Sen sijaan evankelista Markus kertoo, että Jeesus näkee heidän uskonsa. Jeesus näkee heidän sisimpäänsä, ja hän näkee, miten he kaikkien vaikeuksien keskellä tuovat halvaantunutta hänen eteensä. Näiden neljän miehen toiminta kertoo, että he uskovat Jeesuksen voivan auttaa. Oli tuo usko miten epätoivoista tai horjuvaa hyvänsä, se on näiden miesten oljenkorsi. Se on kantajien uskoa. Kun Jeesus näkee heidän uskonsa, hän sanoo halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Ja vielä kaikkien hämmästykseksi: ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.”
Kannettavana
Jokainen meistä on monin tavoin kannettavana. Elämämme on täysin Jumalan luomakunnan varassa. Puhutaankin maapallon kantokyvystä. Tänään alkaa ekumeeninen Vastuuviikko, joka teemallaan Kohtuullisuus muistuttaa tästä tärkeästä asiasta. Myös meitä edeltäneet sukupolvet ovat kantaneet meitä, rakentaneet ja rukoilleet. Kantaminen jatkuu henkilökohtaisen elämän kokemuksissa. Ehkä sinullakin on muistoja siitä, että sinua on kannettu – joko kirjaimellisesti tai henkisesti ja hengellisesti. Monet sodan kokeneet ovat kouriintuntuvasti kertoneet kantajista, sellaisista ihmisistä, joille he ovat olleet kiitollisia koko elämästään.
Jatkosodan alkupäivinä kaksi suomalaista sotilasta lähti taistelun keskellä kantamaan suojaan majuria, joka oli haavoittunut vakavasti. Hän näytti jo kuolleelta, mutta sotilaat kantoivat silti. Kun he sitten varovasti laskivat majurin maahan, kuului ääni: ”En ole vielä kuollut.” Miehet tarttuivat kiireesti haavoittuneeseen ja kantoivat hänet eteenpäin. Tuo majuri, nimeltään Adolf Ehrnrooth, myöhempi jalkaväenkenraali, selvisi. Vastaavia esimerkkejä on monia.
Me saamme olla kiitollisia kantajille, niille, jotka eivät ole luovuttaneet vaan ovat lannistumatta uskoneet ja tuoneet avun. Yksi tällaisista kantajista oli alajärveläinen veteraani, lääkintämies Eino Takala, joka sai iäisyyskutsun kuluneella viikolla. Hän hoiti monen haavoittuneen turvaan, ja myös hänet kannettiin haavoittuneena hoidettavaksi. Aina lääkintämiehenkään apu ei riittänyt. Myös silloin Eino Takala piti kunnia-asianaan, että kaatunut saatetaan kotiin. Saamme olla kiitollisia kantajille silloinkin, kun heidän työnsä ei pääty iloon vaan kun mukana tulee suruviesti. Mariupolin kantajien ponnisteluista huolimatta maailmalle levisi pian surusanoma: kannettavat eivät selvinneet. Kantaminen ei kuitenkaan lopu siihen. Usko, toivo ja rakkaus eivät lopu siihen. Kun kaikki muu häviää, olemme halvaantuneen tavoin kannettuina Jeesuksen edessä.
Kannettuna Jeesuksen luo
Elämässä voi tulla hetkiä, jolloin jaksaa vain voihkaista ylöspäin: ”En ole vielä kuollut. Auta minua.” Silloin on hyvä muistaa, että ympärillä on seurakunta. Kantaminen on seurakunnan perustehtävä, meidän yhteinen tehtävämme. Seurakunnan yhteinen usko kantaa jo pienenkin lapsen kasteelle, ja kasteessa Jumala lahjoittaa uskon. Seurakunnan yhteinen usko voi kantaa epäröivän ihmisen myös ehtoolliselle, armon aterialle. Martti Luther kehottaa sallimaan ”kirkon kantaa sinua äidin käsivarsillaan ja helmassaan kuin paareilla makaavaa halvaantunutta Herran eteen” ehtoollispöytään. Kun seurakunta lausuu tai laulaa uskontunnustuksen, yhtyy esirukoukseen ja kokoontuu ehtoolliselle, tulee näkyväksi, että yhteinen kristillinen usko on kantajien ja kannettavien uskoa. Ja vaikka et tänään pääsisi ehtoolliselle, seurakunta haluaa kantaa sinuakin esirukouksin.
Kaikki tämä yhteinen kantaminen perustuu yksin siihen, että meillä on Kantaja, isolla alkukirjaimella. Hän, Jeesus, sanoo halvaantuneelle ja meille jokaiselle: ”Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Ei kantajien usko ollut Kapernaumissa heidän itsensä aikaansaamaa tai ansaitsemaa, eikä se ole sitä tänäänkään. Kantajien usko on Jumalan lahjoittamaa uskoa, ja kantajien voima tulee siitä, että hekin ovat lopulta kannettuja. Me kaikki olemme kannettuja. Jeesus Kristus on kantajien kantaja. Hän kantaa silloinkin, kun kaikki toivo tässä ajassa on mennyt, kun alttarille kannetaan arkussa lepäävä ihminen. Jeesus on luvannut nostaa ja kantaa silloinkin, kotiin taivaaseen.
Niin, nousta tunnustamaan yhteinen kristillinen usko. Vain kannettuna voi nousta ja tunnustaa. Hyvä ystävä, tänne, tähän lokakuiseen sunnuntaipäivään saakka kannettuina ja tästä eteenpäin kannettavina me saamme nyt kohottaa sydämemme, nousta kukin voimiemme mukaan omalla paikallamme ja tunnustaa halvaantuneen miehen ja kantajien uskon, yhteisen kristillisen uskomme yhtymällä virteen 733.
Jaakko Antila
Hiippakuntapastori
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin pappi
Messun videotallenne on katsottavissa Alajärven seurakunnan YouTube-kanavalla: