• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

80 vuotta sitten päättynyttä jatkosotaa muistettiin Lapualla

Julkaistu 5.9.2024

Syyskuussa 1944 yli kolme vuotta kestänyt jatkosota päättyi. Aselepo astui voimaan 4. syyskuuta. Välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19. syyskuuta 1944 ja lopullinen rauhansopimus solmittiin Pariisissa vuonna 1947.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ovat vuosittain käyneet paikallisyhdistysten avustuksella laskemassa seppeleen jatkosodan päättymisen muistopäivänä 4. syyskuuta eri puolilla maakuntaa. Seppele lasketaan vuosittain aakkosjärjestyksessä eri paikkakunnille. Jatkosodan päättymisen 80-vuotis muistohetkeä kunnioitettiin 4. syyskuuta Lapuan Tuomiokirkon pihamaalla laskemalla seppele sankarihautausmaan enkelipatsaalle. Muistotilaisuus toteutettiin yhteistyössä Lapuan seurakunnan, Lapuan reserviläisyhdistysten ja Etelä-Pohjanmaan reserviläispiirien kanssa.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Jussi Peräaho puhui kauniisti rauhasta, isänmaasta ja perinnetyöstä jota meidän jälkipolvien tulee kunnioittaa ja vaalia.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Jussi Peräaho puhui kauniisti rauhan vaalimisesta. Kuva: Jani Syvänen

”Me kiitämme isänmaasta, me kiitämme edellisten sukupolvien työstä, me kiitämme niistä uhrauksista, joita on tehty Suomen itsenäisyyden puolesta. Ja me myös kiitämme Jumalan huolenpidosta ja siitä, että Hän on ollut meidän kanssamme vaiheissa mukana, varjelut ja johdattanut. Me kiitämme siitä ja luotamme siihen, että Jumalan huolenpito on meidän kanssamme tulevinakin vuosina ja vuosikymmeninä. On tärkeää, että me tunnemme vastuumme perinnönvaalimisesta, tunnemme vastuumme itsenäisyyden ylläpitämisestä ja tunnemme vastuun myös siitä, että muistamme olla kiitollisia ja  muistamme kääntyä hyvän Jumalamme puoleen.” -totesi kirkkoherra Jussi Peräaho kenttähartaudessaan.

”Rauha on se jota me pyydämme, rauha on se jota me vaalimme, sillä sitä me kaipaamme, että tulisimme toimeen toinen toistemme kanssa ja eläisimme rauhassa ja sovussa.” -kirkkoherra Peräaho jatkoi Lapuan tuomiokirkon pihamaalla, samana päivänä, kun aseet vihdoin vaikenivat rintamalla tasan 80 vuotta aikaisemmin.

Kunniavartiossa miekkojen kera vartioivat Risto Pihlajamäki (vas.) ja Jukka Tauriainen. Kuva: Jani Syvänen
Seppeleen laskivat Lapuan reserviläisyhdistysten puheenjohtajat. Jussi Talvitie, Lapuan Reserviupseeerikerho (vas.) ja Jari Ulvila, Lapuan Reserviläiset. Kuva: Jani Syvänen

Epätoivon ja kaaoksen hallitessa maailmaa toivoisi kuulevansa uutisointeja rauhasta. Kirkkoherran puhe vakuutti uskomaan, että ihmisen sotaisuuden vuoksi ei kannata menettää toivoaan. Sotia on aina ollut koko ihmiskunnan historian ajan. Sotien jälkeen tulee kuitenkin aina rauha.

Toivotaan, että saisimme kuulla uutisia maailmanrauhasta mahdollisimman pian.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Videokooste muistohetkestä on katsottavissa tästä:

Kategoriassa: Artikkeli, Perinne, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Lentomestari Artturi Sysilampi
  • Seinäjoen Reserviläiset linjasivat tulevaa
  • Talvisodan päättymisen muistopäivän kunniakäynnillä pidetty puhe puhutteli
  • Ranskan miehitysvuodet 1940-1944
  • Valta vaihtui Vaasassa

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

Tapahtumat

marras 19
17:00 - 18:30

Kuukausiluento: Päämaja ja talvisodan sotatoimet

marras 19
18:00 - 19:30

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon Tuki ry:n vuosikokous

marras 30
12:00 - 15:00

Piirin joulunavaus ja arpajaiset

joulu 1
18:00 - 19:30

Tarinailta Seinäjoella – Lottapuvussa haudattu

joulu 5
20:00 - 23:59

Itsenäisyyspäivän vastaanottotilaisuus ravintola Almassa

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·